maanantai 28. toukokuuta 2018


KALAJÄRVI SOI VIELÄ SIELUSSA

On mennyt tovi edellisestä blogikirjoituksestani. Se vain kertoo elämän rikkaudesta ja ajankulumisen vauhdista.  Aiheita blogiin päässäni on pyörinyt paljon. Nyt päällimmäisenä on mielessäni toukokuun viimeisen viikonlopun Harmonikkatapahtuma Kalajärvi soi. Musiikki itsessään jo voitelee sielua ja rentouttaa. Tapahtuma on suureksi osaksi järjestetty talkoovoimin. Oma caravan yhdistykseni on ollut järjestelyissä kiinteästi mukana. Siksi olinkin onnellinen, kun caravan alue ja lisäalueet olivat aivan täynnä matkailuvaunuja ja -autoja. Viikonlopun aikana keskustelimme eri yhteyksissä paljon siitä, miten talkoohenki alkaa olla poistuvaa kansanperinnettä. Viikonlopun tilaisuudessa eniten talkootyötä tekivät yli 70-vuotiaat. Miksi "ilmainen" työ ei enää kiinnosta? Onko maailma mennyt liian kiireiseksi vai onko itsekkyys nostanut enemmän päätään? Todennäköisesti syynä on juuri näiden asioiden yhdistelmä.  Se on surullista myös siksi, että yhteisöllinen toiminta on hyvin sosiaalista. Se voi olla myös hyvin voimaannuttavaa, kun tulee tunne, että voi auttaa toista ihmistä tai yhteisöä johon kuuluu. Viekö hektinen elämä tämän voimaannuttavan tunteen kokemisen mahdollisuuden.

Viikonloppu oli musiikkia täynnä. Vanhat tutut harmonikkasävelet soivat kolmella lavalla yhtäaikaakin, mutta ne loivat tunnelmaa ja ihmiset viihtyivät.  Minulla oli lauantaipäivänä tehtävänä juontaa yhden salin esiintyjien lavalle nousua. Luovuus oli koetuksella pienen hetken, kun yksi esiintyjäryhmä ei saapunutkaan paikalle. Mutta tilanteen pelastivat juuri laulunsa päättänyt lauluryhmä ja perään pelimanniryhmä, jotka olivat tulleet jo paikalle. Tässäkin jännittävässä tilanteessa koin talkoohengen. Kaikki olivat valmiita auttamaan hätätilanteessa. Yleisöähän ei saa pettää.

Ilo tarttuu. Sen huomasi viikonlopun aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.