maanantai 10. elokuuta 2020

UUSI SYKSY JA IHANA KESÄ

 

UUSI SYKSY JA IHANA KESÄ


Tämä vuosi jää kaikkien mieleen hyvin poikkeuksellisena. Jokainen on kokenut talven, kevään ja kesän eri tavoin riippuen siitä, miten korona-aika on vaikuttanut arkeen. Minulla on ollut onni se, että olisin joka tapauksessa tehnyt työtä kotitoimistostsani. Mutta kaikilla ei ole ollut tätä onnea työn suhteen. Minulle matkustaminen tuo uusia kokemuksia. Nyt olen oppinut nauttimaan entistä enemmän meidän omasta luonnosta, kukkien tuoksusta, ruohon kasvusta, colliekoirieni kanssa ulkoilusta ja läheisten kanssa yhdessäolosta; ihan pienistä asioista. 


Pääministerimme toisti usein kevään tiedotustilaisuuksissa, että syksyllä on alkaa uusi normaali. Olisin halunnut soittaa hänelle ja kysyä, että mitä hänen mielestään on normaalia ja mikä ei ole normaalia. Meillä jokaisella on eri käsitys siitä, mikä normaalia. Me itse luomme meidän oman normaalin, mitä se sitten onkin. Minulle on esimerkiksi normaalia aamulla juoda kahvia, lenkkeillä koirien kanssa jne. Korona ei muuta tätä minulle normaalia. Minun kasvattiäitini Taimi Marttila tapasi sanoa, että ainoa mikä varmaa on epävarma. Ainoa mikä on normaalia on jatkuva muutos.  Nyt me elämme jatkuvan muutoksen hetkessä, joten kasvatusäitini mukaan tämä on normaalia. 


Tämä aika on itselleni antanut entistä vahvempia ajatuksia siitä, mikä elämässä on tärkeää. Mikään ei mene terveyden edelle. Jos sairastuu, ei mikään palaa ennalleen. Tämän vuoksi olen miettinyt ennakkoon monia asioita, mitä itse voin tehdä sen eteen, että minä säilyn terveenä ja, läheiseni säilyvät terveenä. Jos on terveyttä, asioilla on taipumusta järjestyä. Terveenä on mahdollisuus ajatella ja tehdä asioita  uudellakin tavalla ja sitä kautta löytää ratkaisuja. Se voi joskus tarkoittaa myös Ei-n sanomisen tilanteissa, jossa joku ihminen tulee esimerkiksi liian lähelle.  Ei-nkin voi sanoa kauniisti. 


Yrittäjänä olen myös ajatellut toisia yrittäjiä, jotka ovat kamppailleet ja kamppailevat edelleen, miten mennä eteenpäin tai pahimmassa tapauksessa on joutunut lopettamaan oman työnsä.  Se vastuu ja paine, mitä yrittäjä tuntee työntekijöiden vuoksi on suuri. Itsestä riippumattomista syistä moni yrittäjä on joutunut lomauttamaan työntekijänsä. Lomautus kertoo kuitenkin toiveesta, että työ jatkuu. Mutta jos yritys loppuu, se vaikuttaa monen ihmisen elämään.  Yrittäjällä se voi tarkoittaa, että hän menettää toimeentulonsa lisäksi mm. kotinsa.  Tästä tilanteesta seuraa myös usein sairastuminen masennukseen tai muuhun sairauteeen. Silloin ihmisellä ei ole voimia rakentaa tulevaisuutta.  Monet entiset yrittäjät ovat sanoneet, että näissä tilanteissa näkee sen, kuka on todellinen ystävä ja todellisia ystäviä on vain vähän jäljellä.  Todellinen ystävä on empaattinen. Hän on rinnalla, kuuntelee ja tukee. Hän pyrkii löytämään niitä ajatuksia, jotka vievät eteenpäin eikä hän lannistu. Joskus voimme sortua ystävänä sympatiaan. Silloin säälimme ystäväämme ja menemme ikäänkuin hänen synkkiin ajatuksiin mukaan voivotellen . Silloin meistä ei ole apua. 

Meillä tulee Vaasassa uravalmennus, jonka nimi on Yrittäjän uudet mahdollisuudet kriisin jälkeen. Kun mietimme valmentajan kanssa tämän valmennuksen sisältöä, täytyi sukeltaa ajatuksin siihen, mitä kaikkea yrittäjä voisi tuntea ja tarvita kriisin jälkeen. Silloin ymmärsin, että voin vain kuvitella, mutta en voi tietää. Sen tietää vain sellainen ihminen, joka on kokenut yrityksen loppumiseen liittyvän kriisitilanteen.  On kriisi mikä tahansa, tärkeää on ettei ihminen jää yksin omien ajatuksiensa kanssa.  Ajatuksilla on taipumus lähteä kiertämään kehää ja ulospääsyyn tarvitaan apua. Apu voi olla kuunteleminen ja erilaisia näkökulmia herättävien kysymysten tekeminen. Toinen ihminen ei voi antaa vastauksia. Jokainen ihminen tekee viimekädessä aina itse omaa elämää koskevat päätökset. Sanotaan, että tieto on valttia.Tärkeää kriisin jälkeen on saada ihan asiapitoista tietoa siitä, että mitä erilaisia vaihtoehtoja eteenpäin menoon on. Uravalmennuksemme perustuvat ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Sen perusajatuksena on, että aina löytyy tie eteenpäin uuteen mahdollisuuteen. Joskus sen löytäminen ottaa pitemmän ajan, mutta se on olemassa, kun löytää erilaisia uusia näkökulmia. Näistä ajatuksista lähdimme liikkeelle sisällön suunnittelussa. 


Tätä tekstiä kirjoittaessa katson välillä ulos. Aamupäiväaurinko paistaa. Ikkunalaudallani kävelee orava. Toinen colliepoika nukkuu tapansa mukaan jaloissani. Kun pidän tauon, otan kutimeni käteen ja näen jokaisella kerroksella kätteni työn. Iltapäivällä colliepojat ilmoittavat, että on lenkin aika ja menemme koko perhe ulos aurinkoon. Tässä päivässä on monta pientä ihanaa asiaa. Se täytyy vain havainnoida ja antaa niille arvoa. 


lauantai 2. toukokuuta 2020

JOSKUS ON HYVÄ PYSÄHTYÄ NAUTTIMAAN

Vuosia sitten mietin, miten kauheaa olisi tehdä töitä kotona eikä ympärillä olisi työyhteisöä tai työkavereita. Oman yrityksen perustamisen myötä 9 vuotta sitten, työpaikkani on ollut pääsääntöisesti kotitoimisto. Nyt mietinkin sitä, mikä minussa on muuttunut, kun nautin tästä työskentelytavasta.  Minä pystyn itse määrittelemään oman tapani tehdä työtä. Minulle rakkaat koirat ovat koko ajan lähelläni ja minä olen heidän lähellään. Minun sosiaalisuuteni on olemassa, mutta se ei vaadi jatkuvasti kontakteja.  Onko minusta tullut aikuinen?

Korona-pandemian aikana minun työskentelyni jatkui luonnollisesti kotitoimistossa. Koska meidän valmennustoiminta muuttui etävalmennukseksi, olen nyt enemmän yhteydessä valmentajiemme kanssa erilaisten digivälineiden kautta. Se on toimintatapa, joka tulee jäämään koronan jälkeiseen elämään toimintatavaksi.  Jälleen huomaan, että kaikessa on aina erilaisia näkökulmia ja syntyy tai tapahtuu hyviä asioista kriisistä huolimatta.

Kevät on voimaannuttavaa aikaa. Nautin suunnattomasti lintukonserteista. Luonnon puhkeaminen, ruohon vihertäminen ja erilaiset luonnon tuoksut ovat parhainta voiman lähdettä. Minulle tärkeä voiman lähde on vesi.  Järven tai merenrannalla on ihanaa katsella veden elämää. Siellä on helppo hengittää.

Elämän pienet yksityiskohdat ovat tärkeintä. Me voimme nauttia niin monista asioista, mutta meidän täytyy pysähtyä havainnoimaan.Havainnointiin tarvitsemme kaikkia aistejamme; näkö-, haju-, kuuloaistejamme, kosketusta ja pohdintaa juuri siinä hetkessä, jossa olemme; mitä koemme.

Onnellisuus muodostuu pienistä asioista. Onnellisuuden elementit ovat meissä itsessämme ja siinä, miten olemme hetkessä mukana, mitä otamme hetkestä itsellemme ja,  mitä annamme itsestämme. Minulle merkitsee paljon se, että voin tuottaa toiselle ihmiselle iloa. Hyväntekeväisyystyössä on mahdollisuus tuottaa iloa. Antaminen tai auttaminen tuottaa itselle hyvää mieltä.

Kuuntelen nytkin linnun laulua, Jaloissani  tuhisee toinen koirista. Toisesta huoneesta kuuluu harmonikansoittoharjoittelua. Nämä havainnot pulpauttavat ajatuksia tähän blogiini yhden sieltä ja toisen täällä. Ne tuottavat hyvän olon tunnetta. Niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan. Elämä on!

sunnuntai 29. joulukuuta 2019


           VUOSI ELETTYÄ ELÄMÄÄ - MITÄ AJATUKSIA SE MINUSSA HERÄTTÄÄ?

Vuosi ja 7 päivää on kulunut siitä, kun viimeksi olen kirjoittanut tähän blogiini. Hurjalta tuntuu ajatella, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Joku minulle sanoi, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä nopeammin vuosi kuluu.

Olen ennen vuoden vaihtumista miettinyt, mitä kuluneeseen vuoteen on kuulunut ja, miltä vuosi 2019 minusta tuntuu? Ajatusten saldo onkin, että vuoteen on sisältynyt paljon iloa ja myös surua, paljon työtä ja vastakohtana aikaa harrasteiden parissa.

Ihmiselle jää mieleen parhaiten sellaiset asiat, jotka nostattavat voimakkaita tunteita niin ilossa kuin surussakin.

Minulle rakas ihminen, anoppini, kuoli minun 38-vuotiskihlapäivänä, kesäkuun alussa. Se muistutti siitä, että koskaan emme voi olla varmoja siitä, että kun tapaamme toisen ihmisen, onko tapaaminen  viimeinen. Puolen vuoden aikana tuttujemme keskuudessa kuolema kohtasi 10 kertaa. Tämän muistan varmasti vuodesta 2019. Kummityttöni sairastuminen leukemiaan myös pysähdytti. Lisäksi oli muitakin pysähdyttäviä hetkiä, jotka kertoivat elämän ainutlaatuisuudesta.

Iloa on tuottanut koko vuoden aikana mahdollisuus viettää vapaa-aikaa Kalajärvellä matkailuvaunullemme. Ne hetket ovat antaneet voimia arjen töihin. Matkailuvaunulla olen antanut itselleni luvan rentoutua. Koirien kanssa olemme tehneet monta lenkkiä päivän aikana.

Me vietimme joulun vaunullamme. Joulun kolmena päivänä kävelimme collie-poikien kanssa yli 30 kilometriä kauniissa maisemassa. Siinä sielu pääsi rauhoittumaan. Tein myös käsitöitä sydämen kyllyydestä.

Lauluharrastus on vienyt tämänkin vuoden aikana kaksi kertaa viikoksi Lehmirantaan Viihdelaulukurssille.  Oma kehittyminen antaa paljon iloa.

Kesäkuussa vietimme 2 viikkoa matkailuautossa koiriemme kanssa Savossa ja Pohjois-Karjalassa., Mieheni osallistui harmonikkaleireille. Minä nautin musiikin kuuntelemisesta, auringosta, kauniista maisemista ja mukavien ihmisten seurasta.

Elämässä vastakohdat ovat tärkeitä. Jotta osaa iloita, täytyy kokea myös surua.  Läheisen tai tutun kuolema tai sairastuminen herättää aina ajatuksia siitä, mikä elämässä on tärkeää.  Arjen keskellä se voi unohtua. Minulle tärkeää on terveys, turvallisuus, koti, läheiset ihmiset (ja eläimet) ystävät ja työ. Kaikkea näitä täytyy hoitaa. Mikään ei ole itsestäänselvyys.

Olen onnellinen siitä, että olen terve. Minulla on turvallinen koti ja ympäristö. Minulla on läheisiä ihmisiä. Collie-pojat ovat tärkeä osa arkeani. Saan tehdä työtä, josta pidän. Yrityksemme valmentajat ovat ihania ihmisiä ja tekevät työtään suurella sydämellä. Saan harrastaa asioita, jotka tuovat rikkautta elämääni. Muistutan itseäni siitä, että elämäni muodostuu sellaiseksi kuin haluan. On asioita, joihin voimme vaikuttaa itse ja asioita, jotka eivät ole meidän vallassamme. Yritän nauttia pienistä asioista ja nähdä kaikissa tilanteissa myönteisiä näkökulmia. Myönteisyys synnyttää myönteisyyttä. Se antaa mahdollisuuden löytää ratkaisuja vaikeinakin aikoina.

Vuosi 2019 oli täynnä elämää; sen eri kirjoa.

Toivon, että vuosi 2020 tuo tullessaan terveyttä. lämpöä, yhdessäoloa, iloa ja voimia selviytyä vaikeistakin asioista,




lauantai 22. joulukuuta 2018

MUISTOT OVAT NYKYHETKEN JA TULEVAISUUDEN VOIMATEKIJÖITÄ

 Joulun taikaa. Näissä kahdessa sanassa on paljon sisällään. Olen ollut monenlaisissa joulujuhla ja  musiikkitilaisuuksissa viime päivinä. Antti Railion joulukonsertti Kauhajoen kirkossa kruunasi kaiken.  Minulle itselleni on tullut mieleeni muistoja menneiltä vuosilta, mutta ennen kaikkea lapsuuden jouluista. Tämä on ihanaa, koska näin en ole tuntenut aina.

Vielä pari vuotta sitten, kun minulta kysyttiin muistoja lapsuudesta, tuli mieleen sairaudet, sairaalasssa oloajat ja hoitaminen. Paappani, kasvatti-isäni, kuoli minun ollessani 7 vuotias. Hän sairasti sitä ennen. Muistan mm. sellaisen hetken, kun paappa lähti 18:15 linja-autolla juna-asemalle. Minä istuin verstaan ikkunalla ja itkin. Hän oli menossa Meilahteen Helsinkiin tutkimuksiin. Myöhemmin kävimme kerran kuukaudessa taksilla Helsingissä, kun hän kävi sädehoidossa.  Paapan kuoleman jälkeen Taimi- mamma, kasvattiäitini, sairastui ja hoidin häntä hyvin nuoresta.  Näistä muistoista huolimatta, minulla oli tunne, että lapsuuteni oli onnellinen. Mutta mieli ei tuottanut muistoja.

Opiskelin terapeutiksi. Opintoihin kuului harjoitukset, jossa opiskelija itse oli asiakkaana. Kun minun vuoroni tuli, otin käsittelyyn itselleni vaikean asian, joka liittyy omiin vanhempiini ja suhteeseeni heihin. Keskustelun aikana minulta tuli itku ja tunsin, miten jokin lukko sisältäni aukeni. Sen jälkeen alkoi tulla onnellisia muistoja mieleeni. Niitä tulee edelleen monissa erilaisissa tilanteissa. Ymmärsin paremmin itseäni ja uskalsin olla armollinen itselleni.

Näin joulun alla minulla on ollut ajatuksissa muisto ajalta, jolloin oli pieni. Mamma oli valmistanut jouluruuat. Tätini Aila oli tullut Vaasasta perheensä kanssa. Enoni (kuin isoveljeni) Raimo ja Reijo olivat kotona. Reijo oli pukkina. Mutta minä olin koko joulun ja uuden vuoden ajan kuumeessa enkä pystynyt osallistumaan joulun juhlintaan. Kun paranin. Raimo toi uuden kinkun. Mamma teki jouluruuat. Aila tuli perheensä kanssa ja Reijo oli pukkina. Minulle järjestettiin uusi joulu lahjoineen ja kaikkine joulutapahtumineen.  Tämä muisto on lämpimänä mielessäni. Se kertoo rakkaudesta.

Olimme joulun alla Sanssin hoivakodissa hienossa esityksessä Anoppini Meerin kanssa. Jonna Pirttijoki-Helanen oli soittamassa harmonikkaa ja laulamassa juhlasalissa, jonne oli kokoontunut Sanssin hoivakodin asukkaat. Hienoa oli, että sänkypotilaat oli tuotu myös saliin sängyillään. Jonna esitti ensin joululauluja. Kaikki sai laulaa mukana; minä mukaan lukien. Lopuksi yleisö sai esittää toivomuksia. Yhtenä toivomuksena oli Konsta Jylhän vaiennut viulu. Se sai kyyneleet silmiini.  Minun mammani oli Sanssin kodin ensimmäisiä asukkaita v. 1986. Hän oli sen jälkeen Kauhajoen ensimmäisessä pienkodissa Asuulissa. Kun Taimi-mammani kuoli 1992, hän oli kirjoittanut valmiiksi ohjeet omia hautajaisiaan varten. Yksi pyyntö oli, että iso-setäni Martti Marttila soittaisi viululla siunauskappelissa tämän vaienneen viulun. Martti olisi sen soittanut, mutta hän oli itse juuri silloin lonkkaleikkauksessa. Minulle mamman poismeno oli niin suuri tunnereaktio, että tulin 40 asteen kuumeeseen, joka laski juuri hautajaispäivänä. Olin kuitenkin kuumeisena hoitanut järjestelyjä ja määrännyt, kuten minulle jälkeenpäin kerrottiin, kanttori Asko Tynjälän soittamaan tämän laulun uruilla. Kanttori opetteli sen viikossa ja soittikin hyvin. Vaikka minulle tuli Jonnaa kuunnellessa kyyneleet silmiin, minusta tuntui tosi hyvältä. Tämä oli hyvä muisto.

Vaienneen viulun jälkeen Jonna soitti heti toisen toivelaulun; Lesken Lempi. Se toi hymyn huulilleni. Kun olimme keskustelemassa mamman hautajaisiin liittyvistä asioista papin kanssa. Pappi kysyi, "Mikä oli vainajan lempivirsi": Minulle tuli ihan hiki, kun mieleeni tuli, että mamma tykkäsi siitä laulusta lesken syli se on lämpöinen. En voinut sanoa sitä ääneen. Mamma piti iloisista lauluista. No se asia sitten selvisi parhain päin. Tämä oli myös hyvä muisto.

Muistoilla on tärkeä asema meidän elämässämme. Hyvistä muistoista saa voimaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Me voimme itse rakentaa hyviä muistoja tämän päivän teoilla niin itsellemme kuin läheisillemme.

Toivonkin kaikille Hyvää Joulua. Toivottavasti tämä joulukin on sinulle voimaa antava ja tuo sinulle myöhemmin hyviä ja lämpimiä muistoja. Birgitta

maanantai 28. toukokuuta 2018


KALAJÄRVI SOI VIELÄ SIELUSSA

On mennyt tovi edellisestä blogikirjoituksestani. Se vain kertoo elämän rikkaudesta ja ajankulumisen vauhdista.  Aiheita blogiin päässäni on pyörinyt paljon. Nyt päällimmäisenä on mielessäni toukokuun viimeisen viikonlopun Harmonikkatapahtuma Kalajärvi soi. Musiikki itsessään jo voitelee sielua ja rentouttaa. Tapahtuma on suureksi osaksi järjestetty talkoovoimin. Oma caravan yhdistykseni on ollut järjestelyissä kiinteästi mukana. Siksi olinkin onnellinen, kun caravan alue ja lisäalueet olivat aivan täynnä matkailuvaunuja ja -autoja. Viikonlopun aikana keskustelimme eri yhteyksissä paljon siitä, miten talkoohenki alkaa olla poistuvaa kansanperinnettä. Viikonlopun tilaisuudessa eniten talkootyötä tekivät yli 70-vuotiaat. Miksi "ilmainen" työ ei enää kiinnosta? Onko maailma mennyt liian kiireiseksi vai onko itsekkyys nostanut enemmän päätään? Todennäköisesti syynä on juuri näiden asioiden yhdistelmä.  Se on surullista myös siksi, että yhteisöllinen toiminta on hyvin sosiaalista. Se voi olla myös hyvin voimaannuttavaa, kun tulee tunne, että voi auttaa toista ihmistä tai yhteisöä johon kuuluu. Viekö hektinen elämä tämän voimaannuttavan tunteen kokemisen mahdollisuuden.

Viikonloppu oli musiikkia täynnä. Vanhat tutut harmonikkasävelet soivat kolmella lavalla yhtäaikaakin, mutta ne loivat tunnelmaa ja ihmiset viihtyivät.  Minulla oli lauantaipäivänä tehtävänä juontaa yhden salin esiintyjien lavalle nousua. Luovuus oli koetuksella pienen hetken, kun yksi esiintyjäryhmä ei saapunutkaan paikalle. Mutta tilanteen pelastivat juuri laulunsa päättänyt lauluryhmä ja perään pelimanniryhmä, jotka olivat tulleet jo paikalle. Tässäkin jännittävässä tilanteessa koin talkoohengen. Kaikki olivat valmiita auttamaan hätätilanteessa. Yleisöähän ei saa pettää.

Ilo tarttuu. Sen huomasi viikonlopun aikana.

torstai 21. joulukuuta 2017

SITOUTUMINEN ON VOIMAVARA NIIN ELÄMÄSSÄ KUIN TYÖELÄMÄSSÄ

Koulutuspalvelumme valmentajat kokoontuivat kehittämispäiville kahdeksi päiväksi tällä viikolla. Ensimmäisen päivän iltana vietimme pikkujoulua. Pikkujoulusta muodostui lämminhenkinen ja yhteinen juhla.

Olen miettinyt niitä tunnelmia ja aistimuksia, mitä minä kahden päivän aikana kointapahtui ja miltä minusta valmentajiemme keskuudessa. Olin onnellinen, ylpeä ja hieman hämmentynyt,  Mietin sitä, mistä kumpuaa se innostus ja sitoutuneisuus, jolla jokainen valmentajamme paneutui käsiteltäviin aiheisiin. Heillä oli voimakas halu saada lisää työkaluja arkeen ja tehdä entistä parempaa laatua ja tulosta. Heidän tekemänsä työn laatu ja tulos on jo nyt erinomaista.

Peilasin havaintoja ja tunteitani siihen, mitä opetan työturvallisuuskorttikoulutuksessa: yritys on johtajansa näköinen. Työturvallisuuden rakentamisessa (niin henkisen kuin fyysisen turvallisuuden) on ratkaisevaa johtajan suhtautuminen työturvallisuuteen. Jos johtaja ymmärtää sen, että kun työntekijällä on oikeat varusteet ja ohjeet, hän säästyy tapaturmilta ja pystyy keskittymään olennaiseen eli perustehtävän tekemiseen. Jos johtaja pitää työturvallisuuteen satsattuja euroja turhana, se näkyy kentällä asenteissa ja myös tapaturmien määrässä. Viime kädessähän se on yrityksen kassasta pois.

Opettamaani taustaan peilaten mietin, onko meidän koulutuspalvelu siis minun näkoiseni? Mitä se sitten vaati minulta  tai mitä olen tehnyt oikein, jotta valmentajien sitoutuminen omaan työhön on niin huippuhienoa. Uudet valmentajat ovat solahtaneet käytännön työhön melkein itsestään valmentajien tuella. Jos siis koulutuspalvelumme on minun näköiseni, minun täytyy tietää, minkä näköinen olen heidän silmissään.

Tämä peilaus on tärkeä asia. Se kuvaa minun omia arvojani, joita siirrän yrityksemme toimintaan. Peilaus tekee myös nöyräksi, koska mielestäni johtajan työ on asiakaspalvelutyötä; asiakkaana on omat työntekijät. Peilausta täytyy tehdä jatkuvasti. Johtajana täytyy olla avoin ja rehellinen.

Jokaisella työpaikalla eletään jatkuvien muutosten keskellä. Muutokset ovat eri työpaikoilla vain erilaisia. Meidän valmentajamme joutuvat hyppäämään joskus hyvin lyhyelläkin varoitusajalla valmennusryhmistä toiseen. Se vaatii heiltä joustavuutta ja hyvää ammattitaitoa sekä erityisesti sopeutumiskykyä. Olen onnellinen, että meidän kaikilla valmentajilla on juuri näitä ominaisuuksia. Se antaa mahdollisuuden palvella meidän asiakkaita monipuolisemmin.

Edellä oleva pohdintani on vasta alkua ajatusteni virrasta tästä aiheesta. Kirjoituksestani huomaa, että jään edelleen pohtimaan asiaa.

maanantai 2. lokakuuta 2017


ILON TUNNE, KUN SAA VALMISTA AIKAAN

Olen toiminut muutaman päivän Seinäjoen Seudun Caravan -yhdistyksen Lakeurelta -lehden päätoimittajan roolissa. Juuri muutama minuutti sitten annoin lehdelle painoluvan eli se tuli valmiiksi. Nyt, kun urakka tuli valmiiksi, tuli tunne, että mitä nyt seuraavaksi. Aina, kun saa jotakin valmiiksi ja jos kaikki on mennyt esim. aikataulun mukaisesti, tulee hetkellisesti hyvässä mielessä tyhjä olo.  Se on hyvä tunne siksi, että silloin pysähtyy miettimään työn eri vaiheita.

Lehti omalta osaltaan juhlisti yhdistyksen 40- vuotista kaarta. Se oli myös yhteistyön tulos, sillä koko lehtitoimitus teki töitä lehden tuottamiseen. Mietin niitä juttuja, mitä itse kirjoitin. Minulla on kunnianhimoinen ajatus siitä, että jutuissa olisi oltava jotakin syvällisempää ajatusta tai viestiä.  Tein mm. juttua 4 polven karavaanariharrastajista. Sain heidät yhteiseen kuvaan ja sain kuulla heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan rakkaasta harrastuksesta. Kun mietin sitä tilannetta, jossa he kertoivat omia kokemuksiaan, miten paljon siinä muistelujen myötä oli läsnä onnellisia muistoja, onnellisia hetkiä ja hyvän olon tunnetta. Siinä yhdistyi 4 polven kokemukset ja ajatukset yhteen. Näin jutun tekijänä minulle tuli hyvä olo. 

Toinen juttu, joka herätti minussa paljon ajatuksia, oli juttu yhdistyksen puheenjohtajasta, joka on tehnyt yli 20-vuoden mittavan työn yhdistyksen eteen. Kun kuuntelin hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan, tuli tunne, että miten tärkeää on se, että jokainen ihminen saisi kiitosta ja arvostusta oikea-aikaisesti eli silloin kun hyvä työ tapahtuu tai ainakin ihmisen eläessä.  Usein hyvät teot oivalletaan vasta aikojen jälkeen.

Lehden tekeminen kuuluu harrastustoimintaan. Harrastus on vapaaehtoista, mutta aina, kun ottaa tehtävän vastaan, sen mukana tulee vastuu ei pelkästään itselle vaan koko yhteisölle. Jokainen tapahtuma elämässä, niin myös tämän lehden tekeminen, kasvattaa minua ihmisenä. Siitä olen hyvin onnellinen.