lauantai 22. joulukuuta 2018

MUISTOT OVAT NYKYHETKEN JA TULEVAISUUDEN VOIMATEKIJÖITÄ

 Joulun taikaa. Näissä kahdessa sanassa on paljon sisällään. Olen ollut monenlaisissa joulujuhla ja  musiikkitilaisuuksissa viime päivinä. Antti Railion joulukonsertti Kauhajoen kirkossa kruunasi kaiken.  Minulle itselleni on tullut mieleeni muistoja menneiltä vuosilta, mutta ennen kaikkea lapsuuden jouluista. Tämä on ihanaa, koska näin en ole tuntenut aina.

Vielä pari vuotta sitten, kun minulta kysyttiin muistoja lapsuudesta, tuli mieleen sairaudet, sairaalasssa oloajat ja hoitaminen. Paappani, kasvatti-isäni, kuoli minun ollessani 7 vuotias. Hän sairasti sitä ennen. Muistan mm. sellaisen hetken, kun paappa lähti 18:15 linja-autolla juna-asemalle. Minä istuin verstaan ikkunalla ja itkin. Hän oli menossa Meilahteen Helsinkiin tutkimuksiin. Myöhemmin kävimme kerran kuukaudessa taksilla Helsingissä, kun hän kävi sädehoidossa.  Paapan kuoleman jälkeen Taimi- mamma, kasvattiäitini, sairastui ja hoidin häntä hyvin nuoresta.  Näistä muistoista huolimatta, minulla oli tunne, että lapsuuteni oli onnellinen. Mutta mieli ei tuottanut muistoja.

Opiskelin terapeutiksi. Opintoihin kuului harjoitukset, jossa opiskelija itse oli asiakkaana. Kun minun vuoroni tuli, otin käsittelyyn itselleni vaikean asian, joka liittyy omiin vanhempiini ja suhteeseeni heihin. Keskustelun aikana minulta tuli itku ja tunsin, miten jokin lukko sisältäni aukeni. Sen jälkeen alkoi tulla onnellisia muistoja mieleeni. Niitä tulee edelleen monissa erilaisissa tilanteissa. Ymmärsin paremmin itseäni ja uskalsin olla armollinen itselleni.

Näin joulun alla minulla on ollut ajatuksissa muisto ajalta, jolloin oli pieni. Mamma oli valmistanut jouluruuat. Tätini Aila oli tullut Vaasasta perheensä kanssa. Enoni (kuin isoveljeni) Raimo ja Reijo olivat kotona. Reijo oli pukkina. Mutta minä olin koko joulun ja uuden vuoden ajan kuumeessa enkä pystynyt osallistumaan joulun juhlintaan. Kun paranin. Raimo toi uuden kinkun. Mamma teki jouluruuat. Aila tuli perheensä kanssa ja Reijo oli pukkina. Minulle järjestettiin uusi joulu lahjoineen ja kaikkine joulutapahtumineen.  Tämä muisto on lämpimänä mielessäni. Se kertoo rakkaudesta.

Olimme joulun alla Sanssin hoivakodissa hienossa esityksessä Anoppini Meerin kanssa. Jonna Pirttijoki-Helanen oli soittamassa harmonikkaa ja laulamassa juhlasalissa, jonne oli kokoontunut Sanssin hoivakodin asukkaat. Hienoa oli, että sänkypotilaat oli tuotu myös saliin sängyillään. Jonna esitti ensin joululauluja. Kaikki sai laulaa mukana; minä mukaan lukien. Lopuksi yleisö sai esittää toivomuksia. Yhtenä toivomuksena oli Konsta Jylhän vaiennut viulu. Se sai kyyneleet silmiini.  Minun mammani oli Sanssin kodin ensimmäisiä asukkaita v. 1986. Hän oli sen jälkeen Kauhajoen ensimmäisessä pienkodissa Asuulissa. Kun Taimi-mammani kuoli 1992, hän oli kirjoittanut valmiiksi ohjeet omia hautajaisiaan varten. Yksi pyyntö oli, että iso-setäni Martti Marttila soittaisi viululla siunauskappelissa tämän vaienneen viulun. Martti olisi sen soittanut, mutta hän oli itse juuri silloin lonkkaleikkauksessa. Minulle mamman poismeno oli niin suuri tunnereaktio, että tulin 40 asteen kuumeeseen, joka laski juuri hautajaispäivänä. Olin kuitenkin kuumeisena hoitanut järjestelyjä ja määrännyt, kuten minulle jälkeenpäin kerrottiin, kanttori Asko Tynjälän soittamaan tämän laulun uruilla. Kanttori opetteli sen viikossa ja soittikin hyvin. Vaikka minulle tuli Jonnaa kuunnellessa kyyneleet silmiin, minusta tuntui tosi hyvältä. Tämä oli hyvä muisto.

Vaienneen viulun jälkeen Jonna soitti heti toisen toivelaulun; Lesken Lempi. Se toi hymyn huulilleni. Kun olimme keskustelemassa mamman hautajaisiin liittyvistä asioista papin kanssa. Pappi kysyi, "Mikä oli vainajan lempivirsi": Minulle tuli ihan hiki, kun mieleeni tuli, että mamma tykkäsi siitä laulusta lesken syli se on lämpöinen. En voinut sanoa sitä ääneen. Mamma piti iloisista lauluista. No se asia sitten selvisi parhain päin. Tämä oli myös hyvä muisto.

Muistoilla on tärkeä asema meidän elämässämme. Hyvistä muistoista saa voimaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Me voimme itse rakentaa hyviä muistoja tämän päivän teoilla niin itsellemme kuin läheisillemme.

Toivonkin kaikille Hyvää Joulua. Toivottavasti tämä joulukin on sinulle voimaa antava ja tuo sinulle myöhemmin hyviä ja lämpimiä muistoja. Birgitta

maanantai 28. toukokuuta 2018


KALAJÄRVI SOI VIELÄ SIELUSSA

On mennyt tovi edellisestä blogikirjoituksestani. Se vain kertoo elämän rikkaudesta ja ajankulumisen vauhdista.  Aiheita blogiin päässäni on pyörinyt paljon. Nyt päällimmäisenä on mielessäni toukokuun viimeisen viikonlopun Harmonikkatapahtuma Kalajärvi soi. Musiikki itsessään jo voitelee sielua ja rentouttaa. Tapahtuma on suureksi osaksi järjestetty talkoovoimin. Oma caravan yhdistykseni on ollut järjestelyissä kiinteästi mukana. Siksi olinkin onnellinen, kun caravan alue ja lisäalueet olivat aivan täynnä matkailuvaunuja ja -autoja. Viikonlopun aikana keskustelimme eri yhteyksissä paljon siitä, miten talkoohenki alkaa olla poistuvaa kansanperinnettä. Viikonlopun tilaisuudessa eniten talkootyötä tekivät yli 70-vuotiaat. Miksi "ilmainen" työ ei enää kiinnosta? Onko maailma mennyt liian kiireiseksi vai onko itsekkyys nostanut enemmän päätään? Todennäköisesti syynä on juuri näiden asioiden yhdistelmä.  Se on surullista myös siksi, että yhteisöllinen toiminta on hyvin sosiaalista. Se voi olla myös hyvin voimaannuttavaa, kun tulee tunne, että voi auttaa toista ihmistä tai yhteisöä johon kuuluu. Viekö hektinen elämä tämän voimaannuttavan tunteen kokemisen mahdollisuuden.

Viikonloppu oli musiikkia täynnä. Vanhat tutut harmonikkasävelet soivat kolmella lavalla yhtäaikaakin, mutta ne loivat tunnelmaa ja ihmiset viihtyivät.  Minulla oli lauantaipäivänä tehtävänä juontaa yhden salin esiintyjien lavalle nousua. Luovuus oli koetuksella pienen hetken, kun yksi esiintyjäryhmä ei saapunutkaan paikalle. Mutta tilanteen pelastivat juuri laulunsa päättänyt lauluryhmä ja perään pelimanniryhmä, jotka olivat tulleet jo paikalle. Tässäkin jännittävässä tilanteessa koin talkoohengen. Kaikki olivat valmiita auttamaan hätätilanteessa. Yleisöähän ei saa pettää.

Ilo tarttuu. Sen huomasi viikonlopun aikana.