torstai 21. joulukuuta 2017

SITOUTUMINEN ON VOIMAVARA NIIN ELÄMÄSSÄ KUIN TYÖELÄMÄSSÄ

Koulutuspalvelumme valmentajat kokoontuivat kehittämispäiville kahdeksi päiväksi tällä viikolla. Ensimmäisen päivän iltana vietimme pikkujoulua. Pikkujoulusta muodostui lämminhenkinen ja yhteinen juhla.

Olen miettinyt niitä tunnelmia ja aistimuksia, mitä minä kahden päivän aikana kointapahtui ja miltä minusta valmentajiemme keskuudessa. Olin onnellinen, ylpeä ja hieman hämmentynyt,  Mietin sitä, mistä kumpuaa se innostus ja sitoutuneisuus, jolla jokainen valmentajamme paneutui käsiteltäviin aiheisiin. Heillä oli voimakas halu saada lisää työkaluja arkeen ja tehdä entistä parempaa laatua ja tulosta. Heidän tekemänsä työn laatu ja tulos on jo nyt erinomaista.

Peilasin havaintoja ja tunteitani siihen, mitä opetan työturvallisuuskorttikoulutuksessa: yritys on johtajansa näköinen. Työturvallisuuden rakentamisessa (niin henkisen kuin fyysisen turvallisuuden) on ratkaisevaa johtajan suhtautuminen työturvallisuuteen. Jos johtaja ymmärtää sen, että kun työntekijällä on oikeat varusteet ja ohjeet, hän säästyy tapaturmilta ja pystyy keskittymään olennaiseen eli perustehtävän tekemiseen. Jos johtaja pitää työturvallisuuteen satsattuja euroja turhana, se näkyy kentällä asenteissa ja myös tapaturmien määrässä. Viime kädessähän se on yrityksen kassasta pois.

Opettamaani taustaan peilaten mietin, onko meidän koulutuspalvelu siis minun näkoiseni? Mitä se sitten vaati minulta  tai mitä olen tehnyt oikein, jotta valmentajien sitoutuminen omaan työhön on niin huippuhienoa. Uudet valmentajat ovat solahtaneet käytännön työhön melkein itsestään valmentajien tuella. Jos siis koulutuspalvelumme on minun näköiseni, minun täytyy tietää, minkä näköinen olen heidän silmissään.

Tämä peilaus on tärkeä asia. Se kuvaa minun omia arvojani, joita siirrän yrityksemme toimintaan. Peilaus tekee myös nöyräksi, koska mielestäni johtajan työ on asiakaspalvelutyötä; asiakkaana on omat työntekijät. Peilausta täytyy tehdä jatkuvasti. Johtajana täytyy olla avoin ja rehellinen.

Jokaisella työpaikalla eletään jatkuvien muutosten keskellä. Muutokset ovat eri työpaikoilla vain erilaisia. Meidän valmentajamme joutuvat hyppäämään joskus hyvin lyhyelläkin varoitusajalla valmennusryhmistä toiseen. Se vaatii heiltä joustavuutta ja hyvää ammattitaitoa sekä erityisesti sopeutumiskykyä. Olen onnellinen, että meidän kaikilla valmentajilla on juuri näitä ominaisuuksia. Se antaa mahdollisuuden palvella meidän asiakkaita monipuolisemmin.

Edellä oleva pohdintani on vasta alkua ajatusteni virrasta tästä aiheesta. Kirjoituksestani huomaa, että jään edelleen pohtimaan asiaa.

maanantai 2. lokakuuta 2017


ILON TUNNE, KUN SAA VALMISTA AIKAAN

Olen toiminut muutaman päivän Seinäjoen Seudun Caravan -yhdistyksen Lakeurelta -lehden päätoimittajan roolissa. Juuri muutama minuutti sitten annoin lehdelle painoluvan eli se tuli valmiiksi. Nyt, kun urakka tuli valmiiksi, tuli tunne, että mitä nyt seuraavaksi. Aina, kun saa jotakin valmiiksi ja jos kaikki on mennyt esim. aikataulun mukaisesti, tulee hetkellisesti hyvässä mielessä tyhjä olo.  Se on hyvä tunne siksi, että silloin pysähtyy miettimään työn eri vaiheita.

Lehti omalta osaltaan juhlisti yhdistyksen 40- vuotista kaarta. Se oli myös yhteistyön tulos, sillä koko lehtitoimitus teki töitä lehden tuottamiseen. Mietin niitä juttuja, mitä itse kirjoitin. Minulla on kunnianhimoinen ajatus siitä, että jutuissa olisi oltava jotakin syvällisempää ajatusta tai viestiä.  Tein mm. juttua 4 polven karavaanariharrastajista. Sain heidät yhteiseen kuvaan ja sain kuulla heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan rakkaasta harrastuksesta. Kun mietin sitä tilannetta, jossa he kertoivat omia kokemuksiaan, miten paljon siinä muistelujen myötä oli läsnä onnellisia muistoja, onnellisia hetkiä ja hyvän olon tunnetta. Siinä yhdistyi 4 polven kokemukset ja ajatukset yhteen. Näin jutun tekijänä minulle tuli hyvä olo. 

Toinen juttu, joka herätti minussa paljon ajatuksia, oli juttu yhdistyksen puheenjohtajasta, joka on tehnyt yli 20-vuoden mittavan työn yhdistyksen eteen. Kun kuuntelin hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan, tuli tunne, että miten tärkeää on se, että jokainen ihminen saisi kiitosta ja arvostusta oikea-aikaisesti eli silloin kun hyvä työ tapahtuu tai ainakin ihmisen eläessä.  Usein hyvät teot oivalletaan vasta aikojen jälkeen.

Lehden tekeminen kuuluu harrastustoimintaan. Harrastus on vapaaehtoista, mutta aina, kun ottaa tehtävän vastaan, sen mukana tulee vastuu ei pelkästään itselle vaan koko yhteisölle. Jokainen tapahtuma elämässä, niin myös tämän lehden tekeminen, kasvattaa minua ihmisenä. Siitä olen hyvin onnellinen.

tiistai 20. kesäkuuta 2017



MIKSI IHMISET EIVÄT OSAA ELÄÄ SOVUSSA?

Tämä tulee mieleeni monessa tilanteessa, kun kuuntelen ihmisiä. Monesti pahan mielen aiheuttaminen toiselle ihmiselle, oman reviirin puolustaminen jms käytös, on pienen ihmisen itsepuolustusta silloin, kun itsestä tuntuu pahalta tai toivoo elämältään, jotakin muuta kuin se on. Se on surullista epäsovun ylläpitäjän kannalta.  Meillä on vain yksi elämä ja elämän jokainen hetki on tärkeä. Monesti sairastuminen tai muu elämän katastrofi herättää ajattelemaan, mikä oikeasti on tärkeää.

Olen opiskellut aikuisiällä nimenomaan toisen ihmisen ymmärtämistä. Olen huomannut, että se on myös muuttanut minua ihmisenä. Nyt huomaan, miten tärkeää on miettiä hiljaa sisimmässä, että mikä on sellainen asia vaikkapa naapurin kanssa, mihin kannattaa ottaa kantaa. Minulla itselläni ei ole lapsia. Vuosia sitten naapurin lapset oikaisivat polkupyörällään meidän nurmikon yli. Ajoreitti oli niin vakio, että siihen tuli polku. Tällaisista asioista usein rakennetaan riitaa. Meille se ei merkinnyt mitään ja nyt nämä lapset ovat aikuisia ja ruoho on peittänyt lasten ajouran. Mitään peruuttamatonta ei siis silloin tapahtunut.  Reagointi pieniin joskus ärsyttäviin asioihin on siten oman pienuuden siirtämistä toiseen ihmiseen. Miten hyvä mieli siitä tuleekaan itselle, kun jokin asia ärsyttää, antaa ajan kulua ja asia häviää tai miten palkitsevaa on laskea 50:een ja hillitä itsensä.

torstai 11. toukokuuta 2017

KÄSITYÖTERAPIA LOPPUTYÖN LYHYTTEPAPEUTIN KOULUTUKSESSANI

Aika kuluu hurjan nopeasti. Ratkaisukeskeisen Lyhytterapeutti koulutukseni päättyy tämän vuoden marraskuussa. Minulla on meneillään teoriaopiskelun rinnalla harjoittelujakso.

Olen lähtenyt kirjoittamaan lopputyötäni, joka käsittelee Käsityöterapiaa. Minä itse olen intohimoinen käsinkutoja. Aina televisiota katsoessani, minä teen kudon jotakin. Talvella kudoin villausukkia. Nyt kudon villapeittoja. Joka kerta, kun otan kutimen käteeni, sieluuni virtaa rauha. Kun näen kätteni tulosta, se antaa minulle onnistumisen tunnetta. Näen valmiin tuotteen, näen kokonaisuuden, jonka minä itse olen saanut aikaan. Tämä tunne tuottaa mielihyvää. Käsityö on siten terapiaa kiireen keskellä parhaimmillaan.

Lopputyötäni varten olen etsinyt ihan tieteellistä perustetta sille, miten käsityön tekemisen avulla voidaan henkistä hyvinvointia kehittää. Olen innoissani aiheesta. Teen myöhemmin tänne blogiini tiivistelmän siitä, mitä havaintoja olen koonnut.
YSTÄVYYS

Olen miettinyt omaa elämänkaartani ja ystävien roolia siinä. Kun mietin lapsuuttani, todellisia ystäviä oli todella vähän. En ollut suosittu lapsien keskuudessa, koska olin erilainen; suuri kokoinen ja lihava. Lempinimeni oli läski kunnes rasva venyi varreksi. Lapsuudessani oli muutamia lapsia, joille erilaisuus ei merkinnyt mitään. Lisäksi muistan, että pojat olivat paljon kiltimpiä. Tämä sai kuitenkin aikaan sen, etten ole elämänkaareni aikana ystävystynyt helposti, vaikka olenkin hyvin sosiaalinen luonne. Olen alitajuisesti pitänyt varani, että oikeastaan aika harva ihminen on päässyt niin lähelle minua, että voisin sanoa tuntea ystävystyneeni.

Mutta sellaisia ihmisiä on kuitenkin tullut elämääni ja olen siitä onnellinen. Ystävyys on hieno asia ja sitä täytyy vaalia. Todellisen ystävän kanssa voi olla pitkiäkin aikoja, ettei olla yhteydessä, mutta ystävyys säilyy, koska siihen liittyy luottamusta ja aitoa välittämistä.

Uskon siihen, että jos ihminen tekee toiselle ihmiselle pyytteettömästi hyvää, se tulee myönteisesti tavalla tai toisella takaisin. Jos auttaa toista ihmistä, eikä odota siitä korvausta, se palkitaan. Olen pyrkinyt toteuttamaan tätä elämän filosofiaa.

Nyt olenkin huomannut, että ympärilläni on ihania ihmisiä; läheisiä, ystäviä, naapureita, jotka auttavat minua, jos tarvitsen sitä. Minulla on tunne, että voin myös luottaa siihen.

Mikä ihaninta toisen ihmisen auttamisesta saa itse suunnattomasti iloa.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

VANHEMMUUS TÄYTYY ANSAITA

Olen miettinyt monessa eri elämänvaiheessani sitä, mitä vanhemmuus on? Silloin, kun itse haaveilin omista lapsista ja 30 -vuotiaana kävi selville, että äidiksi tuleminen on mahdotonta, ajatukseni vanhemmuudesta olivat hyvin sekavat. Mietin omaa lapsuuttani isovanhempieni kasvattina. Mitä se vaikutti minun elämäni kulkuun?

Nyt yli 50-vuotiaana olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuus on ansaittava. Isoäitini eli mammani oli minulle aito äiti. Hän huolehti minusta ja antoi rakkautta ja turvaa. Myöhemmin minä huolehdin hänestä. Olen tuntenut oman anoppini lähes 40 vuotta. Hän on lämmin ja hyvä ihminen. Hän on antanut minulle äidin rakkautta ja huomiota. Nyt minä puolestani huolehdin hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan mieheni kanssa.

Olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuus tai lapsista huolehtiminen voi olla yhtä hyvää, vaikka huolehtija ei olekaan biologinen vanhempi. Tärkeintä on, että lapsi saa riittävästi rakkautta, häntä kunnioitetaan omana itsenään ja hänelle annetaan turvaa. Mielestäni tämä tarkoittaa myös sitä, että aikuisen läsnäolot ja teot rakentavat kunnioitusta ja arvostusta lapselle aikuista kohtaan, on se biologinen vanhempi, isovanhempi tai sijais- tai adoptiovanhempi. Vanhemmuus ei ole itsestään selvyys, vaan se täytyy ansaita, se ei ole itsestään selvyys monestakin näkökulmasta katsottuna.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

LENTOKONEET HERKISTIVÄT

Kauhajoen Nummijärven jäällä oli maaliskuun toisena viikonloppuna pienkoneiden kokoontuminen. Kuulun Suomen naislentäjien yhdistykseen 99´s ja meillä oli kokoontuminen lentotapahtuman yhteydessä. Minä lensin moottorikonetta 10 vuotta. Viimeisestä lennostani on jo vierähtänyt aikaa 10 vuotta. Kun kävelin järven jäälle siellä oli 50 lentokonetta, joista osa nousi ilmaan ja osa oli käynnissä jäällä. Kun kuuntelin ja katselin, minulle haikea mieli. Sydän paloi edelleen voimakkaasti lentämiselle. Voi olla, että joskus uudistankin lentolupakirjani.

Olen onnellinen siitä, että olen voinut harrastaa lentämistä. Muistan, miten jo pikkutyttönä katselin taivaalle ja, odotin näkeväni lentokoneen. Kesällä odotin lempisukulaistani, Erkkiä, joka lensi omaa konetta J3Piper Cubia. Kun hän tuli Kauhajoelle, hän lensi kotikyläni yllä ja vaaputti koneella tervehtien. Se oli merkki, että hänet saa hakea Lamminmaan lentokentältä.

Lentämisen palo säilyi. Nuorena kävin lentonäytöksissä, kiitos ihanien enojeni, jotka ottivat minut mukaansa.  Nuorena en uskonut, että lentäminen olisi mahdollista. Kunnes tuli Kauhajoelle lentoteoriakurssi, johon mieheni kanssa osallistuimme. Siitä se lähti. Hankimme molemmat moottorilentäjän lupakirjan ja harrastimme lentämistä Seinäjoen lentokentällä.

Olen monesti miettinyt, mikä lentämisessä oli parasta.  Ensimmäinen asia oli se, että minä ylitin itseni ja opin myös itsestäni paljon. Lentäminen on hyvin ohjeistettua. Siinä täytyy toimia sääntöjen mukaan. Lentämisessä täytyy ottaa luonnonvoimat huomioon; tuulen, auringon, jäätävyyden jne vaikutukset. Moottorikoneesta voi sammua ilmassa moottori. Silloin täytyy tehdä hallitusti pakkolasku. Lentämisessä on myös kuolema läsnä. Jotta selviää, täytyy keskittyä ja ottaa ohjeet kirjaimellisesti.

Minä tein lentokouluaikana harhalennon. Se oli mielettömän hieno ja kasvattava kokemus. Harhalennon ansioista minä opin itsestäni se, miten toimin kriisi- tai stressitilanteessa eli tilanteessa, joka on minulle uusi ja, joka on hyvin voimakkaita tunteita herättävä.

Minun piti lentää ensimmäinen yksin matkalento Seinäjoki-Kuoreveden Halli- Jyväskylä- Seinäjoki. Lentoani seurasi lennonopettajani Seinäjoelta käsin. Tämä tapahtui 10.8.1995. Muistan päivämäärän ikuisesti. Päivä oli hyvin tuulinen syksyinen sää, joka toi jännitystä matkaan. Minun piti lähestyä kentän pintaa Kuorevedellä, mutta ei tarvinnut laskeutua kentälle, koska siellä oli voimakas tuuli. Kun nousin takaisin ilmaan, otin koneen mittarista suunnan 18. Minun piti lentää Pohjoisen suuntaan. Jännitys teki sen, että en tajunnut ottavani kompassisuunnan 180 astetta, kun minun olisi pitänyt ottaa 018. Lähdin siis lähes 180 astetta väärään suuntaan. Ilmoitin radiolla Jyväskylän lennonjohtoon, että täällä tullaan.  Sitten huomasin, että kartan järvi oli paljon pienempi kuin alapuolellani oleva järvi on. Kerroin havaintoni radiolle lennonjohdolle. Ilmoitin näin, että olen eksynyt. Samalla hetkellä käynnistyi Etelä-Suomen pelastustoiminnot. Minä etäännyin koko ajan lennonjohdosta. Lennonjohto ei tiennyt minun henkistä tilaani. Näissä tilanteissa on pelko noussut joskus niin vahvaksi, että lentäjä on hypännyt koneesta pois ilman laskuvarjoa tai lamaantunut, jonka seurauksena kone on syöksynyt maahan. Minä opin itsestäni sen, että minun alitajuntani sanoo, että jos toimin ohjeiden ja sääntöjen mukaan, minä selviydyn. Näin myös tapahtui. Minä tein niin kuin radiossa minut käskettiin tekemään. Minä opettelin uusia asioita lentämisestä tämän harhalennon aikana. Minut ohjattiin Utin kentälle Lappeenrannan kupeeseen keskelle armeijan lennoston sotaharjoituksia.  Olin onnellinen. Minä selvisin hengissä. Seuraavaksi tuli mieleen se, että mitä toiset nyt ajattelevat, kun lensin harhaan eli "mokasin". Kun pääsin takaisin omaan lentokerhooni, vanhat lentäjät taputtivat harteille ja sanoivat, että "nyt sinä olet lentäjä". "On kahdenlaisia lentäjiä; niitä, jotka ovat eksyneet ja; niitä, jotka tulevat eksymään."

Nyt olen ymmärtänyt terapeuttiopintojeni yhteydessä, miten opettavaista on se, että " mokaa". "Mokaaminen " on aina mahdollisuus. Siinä ihminen kasvaa henkisesti vahvemmaksi ja oppii näkemään uusia näkökulmia.
HYVINVOINTIA KÄSITYÖN AVULLA

Viime viikolla aloitin pienryhmän kanssa hyvinvointia kehittävän keskustelupiirin. Kaikki ovat käsityöharrastajia. Tavoitteena on ainakin aluksi kokoontua viisi kertaa. Ensimmäisellä kerralla jokaisella oli mukanaan itselleen rakas käsityö. Se oli joko itse tekemä tai sen oli tehnyt joku toinen ihminen. Jokainen kertoi ryhmän jäsenille mikä juuri siinä käsityössä on sellaista, mikä on tehnyt sen rakkaaksi. Siinä hetkessä tuli esille uskomattoman syviä asioita. Keskustelimme myös siitä, miksi käsitöiden tekeminen on terapeuttista. Mikä siinä tuottaa mielihyvää, hyvää oloa ja samalla edistää hyvinvointia.

Seuraavalla kokoontumiskerralla sukellamme näkökulmien vaihtamiseen. Jokaisella on mukanaan käsityö ja kädet käyvät keskustelun yhteydessä.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

MITÄ KARAVAANARIHARRASTUS TUO HENKISELLE HYVINVOINNILLE?

Meidän vuorokaudessa on 24 tuntia, joista me nukumme 8 tuntia. Nukkuessamme meidän alitajunta tekee valtavasti työtä. Alitajunta varastoi meidän päivällä koetut ilot, surut, huolet, murheet ja onnentunteet. Kaikki tunteet ovat alitajunnassa sulassa sovussa. Jos ne tulevat unina tietoisuuteen, unissa on voinut yhdistyä mitä erikoisempia tunteita ja ajatuksia.

Olemme mieheni kanssa yrittäjä. Yrittäjällä on suuri vaara, että hän tekee työtä kaiken aikana hereillä ollessaan ja työ jatkuu alitajunnan työstämisenä unen aikana. Olen miettinyt, miten voin itse kehittää omaa hyvinvointiani. Ihminen tarvitsee vaihtelua ja erilaisia henkireikiä.

3 kesää sitten etsimme koirillemme uintipaikkaa. Mietimme jopa oman järvenrantatontin ja mökin hankintaa, jonne voisimme mennä rauhoittumaan ja koirillamme olisi vapaata aluetta juoksennella.  Kävimme katsomassa joitakin myytävissä olevia mökkejä, mutta kaikissa oli huono ranta ja toisaalta mietimme, että mökissä on aina paljon työtä. Meidän tavoite oli löytää keino rentoutua.

Me hankimme liikkuvan mökin, Euramobiilin eli matkailuauton. Matkailuauto on minikoti. Olemme nyt kahtena kesä liikkuneet osaksi työn vuoksi,  mutta myös vapaa-ajan vuoksi. Olen miettinyt sitä, että mikä karavaanielämässä on se henkistä hyvinvointia lisäävä tekijä.  Se on juuri sellaista elämää kuin mitä haluamme sen olevan. Voimme liikkua paikasta toiseen tai voimme olla yhdessä paikassa. Voimme nauttia luonnosta ja ulkoelämästä koirien kanssa. Voimme olla ihmisten keskellä tai korvessa. Koirat antavat oman nautinnon matkailuun. He näyttävät, miten ihanaa on, kun pääsee haistelemaan uusia paikkoja. He näyttävät, miten ihanaa on yhdessäolo. 

Karavaaniharrastuksen myötä olen oivaltanut, että miten vähän ihminen tarvitsee materiaa tai tilaa ollakseen onnellinen. Olen päässyt näkemään uusia hienoa paikkoja, tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin, oppinut elämään yksinkertaisesti, nauttimaan myös siitä, että on ihanaa palata myös kotiin.

Henkinen hyvinvointi voi muodostua hyvin pienistä mielihyvää tuottavista asioista.  Tärkeintä on se, että haluaa etsiä itselleen sopivia asioita ja lähteä niitä pienen askelin toteuttamaan. Ihmisen täytyy nukkua ja mitä parempaa unen laatu on, sitä paremmin me voimme. Me tarvitsemme onnistumisen tunteita ja hyvänolon tunteita. Mistä niitä löydämme, sitä täytyy miettiä joka päivä. Jos illalla ennen nukahtamista miettii, mitä hyvää olen kokenut tänään, se jo tuo hyvän olon tunteen. Se vie eteenpäin henkisen hyvinvoinnin tiellä.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

ASIAN UUDELLEENMÄÄRITTELY ELI NÄKÖKULMAN VAIHTAMINEN

Meillä voi olla tunne jonkin vaikean asian kanssa, että mitään ei ole enää tehtävissä tai emme tiedä mitä tehdä. Se on tunne, mutta se ei ole totuus kaikissa tilanteissa. Mitä vaikeampaa asiaa joudumme käsittelemään, sitä kapeammaksi näkökulmamme alkaa muodostumaan ratkaisusta. Se voi johtua monesta syystä; muutoksen pelosta, epäonnistumisen pelosta, henkisestä voimattomuudesta tms. Syitä voi olla monia.

Tällaiseen tilanteeseen auttaa asian uudelleenmäärittely eli näkövaihtaminen. Ensimmäinen askel on määritellä ongelman ratkaisu tavoitteeksi eli haluan ratkaista tämän minulle sopivimmalla tavalla. Sen jälkeen lähdetään miettimään asia uudenlaisista näkökulmista. 

Jos ajattelemme vaikkapa erilaisia luonteenpiirteitä tai toisen henkilön käyttäytymistä.  Meillä erilaisia käsityksiä siitä, minkälainen piirre on hyvä ja minkälainen huono. Tämä käsitys on muodostunut kokemuksen, kasvatuksen tai muun tekijän myötä.  Suomen psykologinen instituutti on tehnyt korttisarjan Myönteistäjät, joka on ajatuksia herättävä korttisarja asioiden positiivisesta uudelleenmäärittelystä.

Otan seuraavassa esimerkkinä muutamia kielteisiä luonteenpiirteitä, joilla voikin olla myönteinen näkökulma tilanteesta riippuen.

Itsekäs ( meille muodostuu erilaisia mielikuvia itsekkäästä ihmisestä), uudelleenmääriteltynä itsekäs ihminen on valveutunut. Tämä puolestaan herättää ensin meidän mielessämme vastustusta, mutta jos asiaa lähtee miettimään avoimin mielin ja laajemmin, sieltä löytyy uusi näkökulma.

Lyhytjänteinen -- myönteinen näkökulma--  nopea käänteissään
Syyllistävä --- myönteinen näkökulma-- omatuntoja herättelevä
Aikaansaamaton -- myönteinen näkökulma - -hartaasti suunnitteleva
Huolimaton -- myönteinen näkökulma-- suurpiirteinen, valikoivasti huolellinen
jne.

Kaikille ihmisille on näin mahdollisuus löytyä oma paikka, jossa oma persoonallisuus pääsee oikeuksiinsa. Samalla tavalla on mahdollisuus löytää ratkaisu omaan ongelmaan miettimällä asiaa uudenlaisesta näkökulmasta.

lauantai 11. helmikuuta 2017

HYVINVOINTIA KÄSITÖIDEN AVULLA


Minä olen intohimoinen,  kuten pohjaiset sanovat, käsinkutoja. Kun katson televisiota, minulla on kudin kädessäni; milloin kudon villasukkia, milloin sängynpeiton kappaleita. Se on valtavan rentouttavaa. On ilo nähdä omien käsien aikaansaavan kaunista jälkeä. On myös ilo käyttää omaa luovuuttani sommitellessani erilaisia värejä yhteen.

Seitsemän vuotta sitten olin perustamassa Kauhajoella, Päntäneen kylässä, neulekerhoa. Se sai nimekseen Tapion Tikkuiitat. Nimi tuli meidän kokoontumispaikan mukaan, koska saamme kokoontua Suomen suurimmassa lankakaupassa, Tapion lankatalossa. Kerran kuukaudessa keskimäärin 20 käsityötaitoista naista kokoontuu yhteen. Alusta alkaen Tikkuiitat ovat tehneet lämmintä lahjoitettavaa hyväntekeväisyyteen lapsille, vauvoille, vanhuksille, perheille jne.

Miten käsityöt tuovat hyvinvointia tekijälleen? Olen miettinyt sitä omalla kohdallani. Minä annan itselleni luvan istua rauhassa ja annan itselleni mahdollisuuden tehdä jotakin luovaa. Jo se, että saan aikaan jotakin sellaista, joka tuottaa toiselle ihmiselle iloa, on tuottaa minulle itselleni hyvän mielen. Neulekerhon kokoontumisiltoina usein seuraan sitä, miten puheensorina täyttää kokoontumistilamme. Ihmiset vaihtavat kuulumisia, juttelevat ajankohtaisista asioista ja opettavat toinen toistaan erilaisten mallien toteuttamisessa. Osa tekee käsityötään, osa nauttii sosiaalisesta ympäristöstä. Hienointa on ikärajattomuus. Nuorin on 10 vuotias ja vanhin lähentelee 90 ikävuotta. Minä nautin ryhmän vetäjänä siitä, että olen omalta osaltani mahdollistamassa yhdessäoloa ja sitä kautta henkistä hyvinvointia. Hyväntekeväisyys itsessään on palkitsevaa. On hienoa olla mukana auttamassa toisia ihmisiä heidän hädässään.

Käsityö on parhaimmillaan terapiaa, koska käsityöt luovan yhteisen mielenkiinnon kohteen. Siitä on helppo lähteä keskustelemaan joskus hyvinkin vaikeista ja mieltä painavista asioista.

Olen perustamassa Kauhajoelle käsityöterapiaryhmää, Hyvinvointia käsitöiden avulla. Se on avoin kaikille, jotka nauttivat käsitöiden tekemisestä ja, jotka haluavat jakaa mielessä painavia asioita ryhmän kanssa.
BIRGITAN AJATUKSIA ELÄMÄSTÄ JA IHMISISTÄ -BLOGI

Jokainen meistä aina välillä pysähtyy katsomaan elämäänsä eteenpäin ja miettii mitä on edessäpäin. Siinä hetkessä mietti omia haaveitaan jo toteutuneita ja myös toteutumattomia. Eletystä elämästä voimme ottaa oppia, mutta sitä emme voi enää muuttaa. Tähän hetkeen ja tulevaisuutemme me voimme itse vaikuttaa, miten se onkin suurempi kysymys.

Olen Birgitta Saarenpää, jolla on elettyä elämää kohta 53 vuotta takanapäin. Kun täytin 50 vuotta, katsoin taaksepäin ja tutkiskelin, mitä olen haaveistani toteuttanut ja, mitä haluaisin vielä tehdä tai kokea. Mieleeni tuli se, että nyt ei voi enää miettiä, että sitten myöhemmin teen niitä asioita, joita vielä haluan. Asiat täytyy toteuttaa nyt tai ainakin lähitulevaisuudessa, koska iän karttumisen myötä on tosiasia, että vauhti hidastuu ja elämään voi tulla erilaisia rajoitteita. Elämää täytyy elää tässä ja nyt.

Minua kiinnostaa ihminen ja ihmisen auttaminen. Tämä on varmasti se syy, että haluan kehittää jatkuvasti itseäni. Olen tehnyt työtä ihmisten parissa; valmennustyötä työttömien avustamiseksi takaisin työelämään ja se työ jatkuu edelleen perheyrityksemme kautta Koulutuspalvelu Saarenpäässä. Kouluttauduin työnohjaajaksi ja nyt olen saanut tehdä työtä erilaisissa sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla auttaen heitä menemään työpaikoillaan eteenpäin. Opiskelen työnohella Lyhytterapeutiksi. Olen oppinut tämänkin opiskelun aikana sen, miten monivivahteinen ihminen on ja, miten tärkeää on  meille kaikille, että olemme hyväksyttyjä, saamme tukea ja kannustusta ja ennen kaikkea myönteistä palautetta.

Ratkaisukeskeisyydessä lähdetään siitä, että menneisyydelle emme voi mitään,  mutta onnistumiskokemuksien kautta vahvistumme ja  pääsemme eteenpäin elämässä. Se,  mikä toimii, sitä toistetaan. Se, mikä ei toimi, sitä ei kannata toistaa. Uusien näkökulmien avulla voimme saada aikaan muutostoiveita ja - tavoitteita, jotka kannustavat eteenpäin. Ratkaisukeskeisessä ajattelussa lähdetään siitä, että tulevaisuuteen suuntautuminen, toiveikkuuden ja voimavarojen etsiminen ja tukeminen on tärkeimpiä työkaluja elämän muuttamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että on elämäntilanne mikä tahansa , aina on mahdollisuuksia, ne löydetään keskustelun ja hyvien ajatuksia herättävien kysymyksien avulla. Jokainen ihminen on arvokas omana itsenään.