lauantai 11. helmikuuta 2017

HYVINVOINTIA KÄSITÖIDEN AVULLA


Minä olen intohimoinen,  kuten pohjaiset sanovat, käsinkutoja. Kun katson televisiota, minulla on kudin kädessäni; milloin kudon villasukkia, milloin sängynpeiton kappaleita. Se on valtavan rentouttavaa. On ilo nähdä omien käsien aikaansaavan kaunista jälkeä. On myös ilo käyttää omaa luovuuttani sommitellessani erilaisia värejä yhteen.

Seitsemän vuotta sitten olin perustamassa Kauhajoella, Päntäneen kylässä, neulekerhoa. Se sai nimekseen Tapion Tikkuiitat. Nimi tuli meidän kokoontumispaikan mukaan, koska saamme kokoontua Suomen suurimmassa lankakaupassa, Tapion lankatalossa. Kerran kuukaudessa keskimäärin 20 käsityötaitoista naista kokoontuu yhteen. Alusta alkaen Tikkuiitat ovat tehneet lämmintä lahjoitettavaa hyväntekeväisyyteen lapsille, vauvoille, vanhuksille, perheille jne.

Miten käsityöt tuovat hyvinvointia tekijälleen? Olen miettinyt sitä omalla kohdallani. Minä annan itselleni luvan istua rauhassa ja annan itselleni mahdollisuuden tehdä jotakin luovaa. Jo se, että saan aikaan jotakin sellaista, joka tuottaa toiselle ihmiselle iloa, on tuottaa minulle itselleni hyvän mielen. Neulekerhon kokoontumisiltoina usein seuraan sitä, miten puheensorina täyttää kokoontumistilamme. Ihmiset vaihtavat kuulumisia, juttelevat ajankohtaisista asioista ja opettavat toinen toistaan erilaisten mallien toteuttamisessa. Osa tekee käsityötään, osa nauttii sosiaalisesta ympäristöstä. Hienointa on ikärajattomuus. Nuorin on 10 vuotias ja vanhin lähentelee 90 ikävuotta. Minä nautin ryhmän vetäjänä siitä, että olen omalta osaltani mahdollistamassa yhdessäoloa ja sitä kautta henkistä hyvinvointia. Hyväntekeväisyys itsessään on palkitsevaa. On hienoa olla mukana auttamassa toisia ihmisiä heidän hädässään.

Käsityö on parhaimmillaan terapiaa, koska käsityöt luovan yhteisen mielenkiinnon kohteen. Siitä on helppo lähteä keskustelemaan joskus hyvinkin vaikeista ja mieltä painavista asioista.

Olen perustamassa Kauhajoelle käsityöterapiaryhmää, Hyvinvointia käsitöiden avulla. Se on avoin kaikille, jotka nauttivat käsitöiden tekemisestä ja, jotka haluavat jakaa mielessä painavia asioita ryhmän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.