UUSI SYKSY JA IHANA KESÄ
Tämä vuosi jää kaikkien mieleen hyvin poikkeuksellisena. Jokainen on kokenut talven, kevään ja kesän eri tavoin riippuen siitä, miten korona-aika on vaikuttanut arkeen. Minulla on ollut onni se, että olisin joka tapauksessa tehnyt työtä kotitoimistostsani. Mutta kaikilla ei ole ollut tätä onnea työn suhteen. Minulle matkustaminen tuo uusia kokemuksia. Nyt olen oppinut nauttimaan entistä enemmän meidän omasta luonnosta, kukkien tuoksusta, ruohon kasvusta, colliekoirieni kanssa ulkoilusta ja läheisten kanssa yhdessäolosta; ihan pienistä asioista.
Pääministerimme toisti usein kevään tiedotustilaisuuksissa, että syksyllä on alkaa uusi normaali. Olisin halunnut soittaa hänelle ja kysyä, että mitä hänen mielestään on normaalia ja mikä ei ole normaalia. Meillä jokaisella on eri käsitys siitä, mikä normaalia. Me itse luomme meidän oman normaalin, mitä se sitten onkin. Minulle on esimerkiksi normaalia aamulla juoda kahvia, lenkkeillä koirien kanssa jne. Korona ei muuta tätä minulle normaalia. Minun kasvattiäitini Taimi Marttila tapasi sanoa, että ainoa mikä varmaa on epävarma. Ainoa mikä on normaalia on jatkuva muutos. Nyt me elämme jatkuvan muutoksen hetkessä, joten kasvatusäitini mukaan tämä on normaalia.
Tämä aika on itselleni antanut entistä vahvempia ajatuksia siitä, mikä elämässä on tärkeää. Mikään ei mene terveyden edelle. Jos sairastuu, ei mikään palaa ennalleen. Tämän vuoksi olen miettinyt ennakkoon monia asioita, mitä itse voin tehdä sen eteen, että minä säilyn terveenä ja, läheiseni säilyvät terveenä. Jos on terveyttä, asioilla on taipumusta järjestyä. Terveenä on mahdollisuus ajatella ja tehdä asioita uudellakin tavalla ja sitä kautta löytää ratkaisuja. Se voi joskus tarkoittaa myös Ei-n sanomisen tilanteissa, jossa joku ihminen tulee esimerkiksi liian lähelle. Ei-nkin voi sanoa kauniisti.
Yrittäjänä olen myös ajatellut toisia yrittäjiä, jotka ovat kamppailleet ja kamppailevat edelleen, miten mennä eteenpäin tai pahimmassa tapauksessa on joutunut lopettamaan oman työnsä. Se vastuu ja paine, mitä yrittäjä tuntee työntekijöiden vuoksi on suuri. Itsestä riippumattomista syistä moni yrittäjä on joutunut lomauttamaan työntekijänsä. Lomautus kertoo kuitenkin toiveesta, että työ jatkuu. Mutta jos yritys loppuu, se vaikuttaa monen ihmisen elämään. Yrittäjällä se voi tarkoittaa, että hän menettää toimeentulonsa lisäksi mm. kotinsa. Tästä tilanteesta seuraa myös usein sairastuminen masennukseen tai muuhun sairauteeen. Silloin ihmisellä ei ole voimia rakentaa tulevaisuutta. Monet entiset yrittäjät ovat sanoneet, että näissä tilanteissa näkee sen, kuka on todellinen ystävä ja todellisia ystäviä on vain vähän jäljellä. Todellinen ystävä on empaattinen. Hän on rinnalla, kuuntelee ja tukee. Hän pyrkii löytämään niitä ajatuksia, jotka vievät eteenpäin eikä hän lannistu. Joskus voimme sortua ystävänä sympatiaan. Silloin säälimme ystäväämme ja menemme ikäänkuin hänen synkkiin ajatuksiin mukaan voivotellen . Silloin meistä ei ole apua.
Meillä tulee Vaasassa uravalmennus, jonka nimi on Yrittäjän uudet mahdollisuudet kriisin jälkeen. Kun mietimme valmentajan kanssa tämän valmennuksen sisältöä, täytyi sukeltaa ajatuksin siihen, mitä kaikkea yrittäjä voisi tuntea ja tarvita kriisin jälkeen. Silloin ymmärsin, että voin vain kuvitella, mutta en voi tietää. Sen tietää vain sellainen ihminen, joka on kokenut yrityksen loppumiseen liittyvän kriisitilanteen. On kriisi mikä tahansa, tärkeää on ettei ihminen jää yksin omien ajatuksiensa kanssa. Ajatuksilla on taipumus lähteä kiertämään kehää ja ulospääsyyn tarvitaan apua. Apu voi olla kuunteleminen ja erilaisia näkökulmia herättävien kysymysten tekeminen. Toinen ihminen ei voi antaa vastauksia. Jokainen ihminen tekee viimekädessä aina itse omaa elämää koskevat päätökset. Sanotaan, että tieto on valttia.Tärkeää kriisin jälkeen on saada ihan asiapitoista tietoa siitä, että mitä erilaisia vaihtoehtoja eteenpäin menoon on. Uravalmennuksemme perustuvat ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Sen perusajatuksena on, että aina löytyy tie eteenpäin uuteen mahdollisuuteen. Joskus sen löytäminen ottaa pitemmän ajan, mutta se on olemassa, kun löytää erilaisia uusia näkökulmia. Näistä ajatuksista lähdimme liikkeelle sisällön suunnittelussa.
Tätä tekstiä kirjoittaessa katson välillä ulos. Aamupäiväaurinko paistaa. Ikkunalaudallani kävelee orava. Toinen colliepoika nukkuu tapansa mukaan jaloissani. Kun pidän tauon, otan kutimeni käteen ja näen jokaisella kerroksella kätteni työn. Iltapäivällä colliepojat ilmoittavat, että on lenkin aika ja menemme koko perhe ulos aurinkoon. Tässä päivässä on monta pientä ihanaa asiaa. Se täytyy vain havainnoida ja antaa niille arvoa.
