Vuoden 2025 ajatuksia

Vuosi 2025 on kulunut todella nopeasti, ja sen aikana on tapahtunut paljon hienoja asioita – mutta myös luopumisia. Talvella koimme kolmen päivän aikana vahvoja tunteita ja tapahtumia:

• 27.2. jouduimme luopumaan rakkaista collie-pojistamme Pete (13,5 v) ja Luca (12 v).

• 28.2. oli isäni siunaustilaisuus.

• 1.3. täytin 61 vuotta, ja samana iltana oli koripallomatsi.

Ihmisen mielelle tämä oli paljon käsiteltävää. Colliepojista luopumisen myötä koti oli hiljainen, mutta olin onnellinen siitä, että he saivat lähteä yhdessä – he olivat toisilleen todella rakkaita.

Musiikki on tuonut elämäämme suurta iloa. Jari soittaa harmonikkaa ja minä laulan. Meillä on pieniä ryhmiä, kuten Trio Kalkunmäki, Trio Lehmiranta ja kumppanit, sekä duo Birgitta ja Jari. Olemme esiintyneet eri hoivakodeissa ja erilaisissa tapahtumissa, ja on ollut suuri onni nähdä, miten asukkaat nauttivat tutuista kappaleista.

Ihaninta musiikkiharrastuksessa on kuitenkin ollut uusien ystävien löytäminen. Trio Lehmiranta ja kumppanit toteutti kiertueen, johon kuuluvat minä ja mieheni sekä pariskunta Somerolta ja Hyvinkäältä. Ystävystyimme Eläkeliiton lehtirannassa, harmonikkakurssilla soittajien kanssa ja me puolisoina viihdelaulukurssilla. Harrastus antaa meille myös syyn kokoontua yhdessä useamman kerran vuodessa.

Kesäkuussa kotiimme tuli kaksi colliepentua, Robi ja Miro, jotka pitävät meidät kiireisinä kolmen lenkin päivittäisellä rytmillä. Pennut, nyt 9 kuukauden ikäisiä, pitävät vireessä ja huolehtiminen heidän turvallisuudestaan tuo mukanaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Vuosi 2025 on ollut poikkeuksellinen myös valmennustoiminnassamme. Saimme toteuttaa uravalmennusta Vaasassa, vaikka työttömien palvelut siirtyivät kunnille ja kaikki sopimukset päättyivät vuoden 2024 lopussa. Tämä vuosi on siten ollut muutosten aikaa. Samalla isännöintipalvelumme on kasvanut, mikä on tuonut uusia mahdollisuuksia.

Koen, että muutos on mahdollisuus. Uusien näkökulmien kautta syntyy jotakin uutta ja mielenkiintoista. Kun mietin kulunutta vuotta, olen itsekin yllättynyt siitä, miten hyvältä tuntuu muutoksista huolimatta. Ihminen sopeutuu – mutta etsii myös, mitä uutta maailma voi tarjota.

SYY VAI SEURAUS?

Meidän vaunupaikan läheisyydessä on pitkä rivi postilaatikoita, jotka ovat kokeneet kovia. Erään kerran olimme ulkoiluttamassa koiria jo iltahämärissä, kun varhaisteinien ääniä kuului. Sitten kuului, että jotakin kaatui. Näimme, että yksi varhaisteineistä oli kaatanut postilaatikkorivistön. Kuulimme, että toiset sanoivat: "Lopeta jo. Tästä tulee vain sanomista." Postilaatikoiden kaataja hyppäsi vielä muovisten laatikoiden päälle. 

Useimmille ihmisille tulee mieleen, että nämä nuoret "pitäisi viedä saunan taakse ja antaa opetus". Se on totta, jos teet väärin, sinulle täytyy rangaistuksen muodossa kertoa teon olevan väärin. Minä jäin tämän yksittäisen nuoren ja muiden osalta miettimään, miksi ihmiselle tulee tarve tuhota. Kuulin, että nämä nuoret olivat kokeneet kovia ja heidät oli otettu huostaan. Mietin, että mikä tuska tällä yhdellä nuorella on hänen sielussaan, jota hän mahdollisesti näin purkaa. Jotta rangaistus tekisi tehtävänsä, ensin pitäisi saada hänet tuntemaan jotakin hyvää. Lapsi syntyy viattomana ja oppii sen, mitä hänelle opetetaan ja ympäristö muokkaa loput. Sen, mitä lapsi ja nuori kokee, hän kantaa repussaan koko elämänsä ajan. Miten hän sen purkaa ja, miten oppii ymmärtämään, riippuu siitä, että millaista henkistä apua hän saa tai ei saa. Valitettavan paljon nämä pienet ihmiset joutuvat selviytymään yksinään ja luottamaan vain itseensä. Heiltä puuttuu se syli, johon turvautua silloin, kun tuntuu pahalta. Kun heillä ei ole luotettavaa aikuista tai aikuinen vaihtuu jatkuvasti ja saavat erilaista kohtelua, se muokkaa. Lapsi ja nuori tulee monta kertaa väärinymmärretyksi ja se nujertaa. Lapsi ja nuori oppii helposti sen, minkälaisella käyttäytymisellä on mahdollisuus saada myönteistä huomiota eli hän oppii toimimaan niin, että miellyttää aikuista ihmistä. Miellyttämisen halussa on surullista se, että se on tarve saada hyväksyntää ja se on opittua selviytymisen vuoksi, mutta se ei ole aitoa. Miellyttämisen halu voi saattaa lapsen ja nuoren vaarallisiinkin tilanteisiin ja sitä kautta saamaan epätavallisia kokemuksia. 

Samalla tavalla väärinymmärretyksi tulevat sairaat ihmiset ja vanhukset. Kipu voi muokata persoonallisuutta. Erilaiset muistisairaudet muuttavat persoonallisuutta. Sairas ihminen voi hakea myös huomiota ja purkaa omaa pahanolon tunnetta, kuten lapset, kiukuttelemalla. Lähellä olevat väsyvät kiukutteluun ja siten pahanolon pallo kasvaa kasvamistaan. Läheisten väsyminen on inhimillistä. 

Se toimii myös toisin päin. Minun anoppini oli kiltti ja auttavainen ihminen. Järki toimi hyvin loppuun saakka. Hänellä oli liikkumisen kanssa ongelmia ja kipuja jouduttiin säätelemään kipulääkkeillä. Hän oli kiitollinen saamastaan avusta. Hän oli kiltti hoivattava mummeli. Hän oli myös hyvin aito ja näytti niin ilon kuin tuskankin. Kivut toivat tuskaa, jonka hän näytti, mutta häntä ymmärrettiin. Hän ei kiukutellut kokoajan  ja kiukuttelun jälkeen hän pyysi anteeksi. Olin hänen omaishoitajansa. Joskus kiukuttelun hetkellä kysyin häneltä: "Nytkö taas maailmaa kaatuu"? Hän oli hetken hiljaa ja sanoi:"kyllä.". Sitten hän kertoi, miksi on huonolla tuulella. 

Eläimet näyttävät tunteensa hyvin alkukantaisesti. Meillä oli ihana collie- Luca, joka 8 vuotiaana tuli hyvin vihaiseksi. Hän ei sietänyt yhtään koskettamista. Eläinlääkärissä todettiin, että Luca oli saanut syntymälahjaksi  huonon lonkan, joka alkoi oirehtimaan. Koiralla oli epämukava ollo Särkylääkkeiden ansiosta me saimme jälleen kiltin Lucan takaisin ja menimme 4 vuotta yhdessä eteenpäin. 

Kaikessa on olemassa syy ja seuraus. Monta kertaa käsittelemme sitä, minkä näemme tai koemme. Kuitenkin se, mitä näemme, voi olla seurausta jostakin muusta. Jotta voimme auttaa, meidän pitäisi ymmärtää syy. Fyysisen syyn etsimiseen on verikokeet, kuvaukset ym. Henkisen puolen syiden etsiminen voi ottaa pitkänkin ajan. Onko siihen nykyään aikaa ja halua vai hoidetaanko seurauksia?  Silloin ei voi saada pysyviä tuloksia. 

 MUUTOS HERÄTTÄÄ AJATUKSIA

Olemme saaneet tehdä oman yrityksemme kautta työttömien uravalmennustyötä jo 14 vuotta. Olemme vuosien varrella menestyneet hyvin tarjouskilpailuissa, koska valmentajamme ovat tehneet huipputyötä hyvin tuloksin. Asiakastyytyväisyys on ollut valtakunnan keskitasoa parempi. Vuoden vaihteessa työttömien palvelujen hoito siirtyi valtiolta kunnille hoidettavaksi. Kunnat ovat muodostaneet työllisyysalueita, jotka nyt tänä vuonna hakevat muotoaan. 

Meillä oli onni, että Vaasan kaupunki on ostanut Pohjanmaan työllisyysalueelle pienen määrän työttömien uravalmennuksia keväälle ja nyt myös ensi syksyksi. 

Työn väheneminen hetkellisesti on iso muutos monessa mielessä, mutta muutos on myös innostava, koska sen myötä on mahdollisuus kehittää vanhan päälle jotakin uutta ja pysähtyä miettimään, mitkä ovat meidän vahvuudet ja,  miten voimme niitä eri tavoin hyödyntää. 

Muutoksessa on aina paljon epävarmuustekijöitä, jotka voivat olla henkisesti raskaita. Ihmisen mieli voi rakentaa erilaisia sanoittamattomia pelkoja alitajuntaan ja tietoiseen ajatteluun. Siksi muutos on myös mahdollisuus. Muutos asettaa pysähtymään ja miettimään, mikä on tärkeää ja, mistä voisi luopua. Luopuminen onkin se haasteellisin asia. Meillä ihmisillä on taipumus pitää kiinni vanhasta, koska se on turvallista. Uudessa on paljon tuntemattomia asioita, joista selviytyminen pelottaa. Nämä tulevat osittain alitajunnan sanoittamattomista ajatuksista. 

Jokainen muutostilanne on erilainen. Muutokseen voi liittyä paljon voimakkaita tunteita.  Mitä enemmän tunteista on mahdollisuus puhua toisen ihmisen kanssa, se auttaa sanoittamaan tunteiden sisältämiä pelkoja ja löytämään omia vahvuuksia, joiden avulla pääsee eteenpäin. 

Puhuminen kuitenkin vaatii myös rohkeutta, koska se asettaa oman sielun ikäänkuin paljaaksi. Lisäksi osa meistä on sellaisia, että pitävät omat tunteensa sisällään ja osa puhuu helposti. Tunteisiin voi sisältyä epäonnistumisen tunnetta, joka myös hidastaa omien tunteiden avaamista. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikkea ei voi selittää järjellä. Ihminen on kokonaisuus, jossa sielu ja ruumis tarvitsee ravintoa. Sielussa on tunteet ja järki, jotka joskus taistelevat keskenään. Tunne on vahva elementti, joka voi olla iloa, surua, tuskaa tai onnellisuutta. Me tarvitsemme kaikkea sopivassa suhteessa, jossa huomaamme, mitä meidän elämässämme on hyvää. Joskus se hyvä pitää kaivaa esiin ja tunnistaa hyvän olemassaolo.

 VUODET VIERIVÄT- AJATUKSIA SYNTYY 

Pieniä ajatuksia kiusaamisesta

Huomasin, että minulla on jäänyt kolme vuotta (2021-2022,2023), blogikirjoittelusta väliin. Ajatuksia on ollut aiheista paljon, mutta ne eivät ole kaiken touhun keskellä siirtyneet teksteiksi. 

Minulla tuli tänä talvena 60 vuotta täyteen. Siinä tuli miettineeksi, mitä nämä vuodet ovat pitäneet sisällään. Olen onnellinen siitä, että olen saanut tai voinut toteuttaa unelmiani. Mieleen on tullut paljon hyviä asioita, mutta myös sellaisia, jotka ovat saaneet pohtimaan asioita syvemmältä. 

On tosi hienoa, miten julkisesti puhutaan koulu- ja työpaikkakiusaamisesta. Usein niin kouluissa kuin työpaikoilla kiusaamisen käsittelyssä mennään siitä, missä aita on matalin esim. siirtämällä kiusauksen kohteeksi joutunut toiseen kouluun tai työpaikalla odotetaan, että aika tekee tehtävänsä, mitä sitten tapahtuukaan. Usein kohde hakeutuu toiseen työpaikkaan. 

Mitä on kiusaaminen?

Ensin pitäisi ymmärtää, mitä kiusaaminen on? Kiusaamisen tunnusmerkit täyttyvät, jos toinen ihminen kokee tulevansa kiusatuksi. Jokainen ihminen on yksilö, jolla on omat arvot, kulttuuri ja erilainen itsetunto. Meillä jokaisella on erilaisia kokemuksia, jotka kulkevat meidän mukana ja tulevat sitten esiin, jos tuntee kokevansa niitä uudelleen. Kiusaaminen voi olla sanoja, mykkyyttä, eristämistä yhteisöstä (ryhmästä), yksin jättämistä, selän takana puhumista, somessa kuvia ja tekstejä, nauramista, tönimistä, fyysistä väkivaltaa, pakottamista, panettelua jne.  Usein kiusaajalla on omat tarkoitusperät tai hän peittää huonoa itsetuntoa siirtämällä huomioon toisaalle. Tämä lista on loputon. Kiusaaminen voi olla myös ymmärtämättömyyttä toisen tunteista.

Esimerkkejä erilaisista tilanteista, joita ei ajatella kiusaamiseksi

Monesti on miettinyt polttareita, joita vietetään ennen naimisiin menoa. Ystäväjoukko suunnittelee morsiamelle tai sulhaselle illan, joka tavoitteena on jättää muistoja sinkkuna olosta. Polttareiden pitäisi olla onnellinen muisto morsiamelle tai sulhaselle, mutta usein ne ovat iltoja, jossa ystävät laittavat sulhasen tai morsiamen tekemään asioita, jotka voivat olla nolostuttavia ja ahdistavia, mutta herättävät naurua ystäväjoukossa. Onko siis polttarit ystäväjoukon viihdyttämiseksi järjestettyjä? Usein niihin liittyy alkoholi, joka voi muuttaa persoonan käyttäytymistä. Eräs nuori mies heräsi puuhun sidottuna ilman vaatteita puistosta oman hääpäivänsä aamuna ankarassa krapulassa. Hän myöhästyi omista häistään. Ystävillä oli varmasti hauskaa sitoessaan kaveriaan puuhun. Mielestäni tällainen on pahimmanlaatuista kiusaamista. Eräs morsian oli puettu pupujussiksi ja hänen tehtävänsä oli antaa 20 suudelmaa ventovieraille ihmisille paikkakunnan torilla kaikkein vilkkaimpaan toriaikaan. Tässäkin ystävillä oli omasta mielestään hauskaa, mutta oliko morsiamella? 

Meidän keskuudessamme on paljon ihmisiä, jotka eivät eri syistä voi tai saa ottaa alkoholia. Kohteliasta on kysyä, otatko viinilasillisen tai jotakin muuta. Jos vastaus on, että minä otan alkoholitonta, kysyjän pitäisi tyytyä siihen. Usein kuulee, miten kysellään uudelleen ja uudelleen, että etkö sinä kuitenkin halua? Tästä muodostuu hyvin nopeasti ahdistava olo. Kenenkään ei tarvitse selittää omien valintojen syitä. 

Karaoken laulaminen on hyvin suosittua. Minä itsekin laulan mielelläni ja nautin myös kuuntelemisesta, kun toiset laulavat. Karaokea voidaan laulaa ravintoloissa tai erilaisissa harrasteryhmissä. Jos ihminen menee tilaisuuteen, jossa on karaokelaulu käynnissä, oletetaan helposti, että kaikki laulaa. Mutta unohdetaan se, että laulaminen ei ole kaikkien intohimo. Eikä kaikkien tarvitse laulaa. Monella ihmisellä on mielessä kouluaikaiset laulukokeet, joissa joutui laulamaan luokan eteen. Aina laulaminen ei onnistunut ja siitä muodostui epämiellyttävä kokemus. Tämä tunne säilyy meidän alitajunnassa. Jos itsellä on tunne tai tieto, että laulaminen ei ole oma juttu, niin silloin hän nauttii mieluimmin kuuntelemisesta. Tällaiselle ihmiselle voi olla todella ahdistavaa, jos hänelle tulee tunne painostamisesta. Kun ihminen tarttuu mikrofoniin, se täytyy lähteä omasta tahtotilasta eikä toisen painostuksesta. 

Olin siivoojana loma-aikoina 14-18-vuotiaana. Olin toista kesää miesvaltaisessa yrityksessä. He ottivat minut keskuuteensa tosi hyvin. Joukossa oli yksi mieshenkilö, joka ei välttämättä kunnioittanut naisia oikealla tavalla. Olin yksinäni siivoamassa sosiaalisia tiloja, kun tämä henkilö tuli ja läiskäisi minua takapuoleen. Minä refleksinomaisesti pyörähdin ja löin häntä avokämmenellä poskeen. Olin harrastanut kuulantyöntöä, kiekonheittoa ja, olin muutenkin isokokoinen, joten lyönnissä oli voimaa. Toiset miehet ensin ihmettelivät hänen punaista poskeaan ja naureskelivat, että mitähän kotona sanotaan. Kukaan ei kysynyt, miltä minusta tuntuu tai, miten minä koin tämän tilanteen? Minulle oli opetettu, ettei väkivallalla ratkaista ongelmia, joten minä pelkäsin, mitä tästä seuraa. Jälkeenpäin olen ajatellut, että voimakas reaktioni johtui pelosta. Olihan nuori kokematon tyttö. Ainoa seuraus oli, että tämä mies vältteli minua. Nykyään puhuttaisiin seksuaalisesta häirinnästä. 

Edellä kuvasin neljä tilannetta, joita emme aina osaa ajatella kiusaamisena, mutta niissä tulee esiin kiusaamisen tunnusmerkit.  Kohteesta ei tilanne tunnu hyvältä. Se voi olla epämiellyttävä, ahdistava, pelottava, uhkaava jne.   

Kun opiskelin Ratkaisukeskeiseksi Lyhytterapeutiksi ja tein koulutukseen liittyvää harjoittelua. Keskusteluissa tuli esiin monia vastaavanlaisia tilanteita, joita asiakas oli kokenut epämiellyttävänä. Hän koki, ettei häntä kuunneltu eikä häntä kunnioitettu ihmisenä. 

Meidän täytyisi osata asettua toisen asemaan ja ymmärtää, että olemme erilaisia eikä meidän tarvitse toimia samalla tavoin.

 TUNTEET TARVITSEVAT ÄÄRIPÄITÄ

Monesti olen kuullut sanottavan, että rakkaus ja viha ovat lähellä toisiaan.  Meillä on paljon vastakohtaisia olotiloja; ilo ja suru, rohkeus ja arkuus, hyvä ja paha, täydellinen ja epätäydellinen, kaunis ja ruma jne. Nämä ovat hyvin voimakkaita tunnetiloja, Meillä jokaisella voi olla erilainen käsitys siitä, mitä nämä tarkoittavat vaikkapa ihmisen käyttäytymisessä. Määrittelemmekö siten toista ihmistä itsemme eli oman käsityksemme mukaan? 

Minä tein lentokouluaikana harhalennon. Minun piti lentää kolmion mallinen lentomatka yksin, mutta puolivälissä otinkin väärän ilmansuunnan ja lensin lähes 180 astetta väärään suuntaan. Minä aiheutin ilmailumaailmassa vaaratilanteen, joten harhaan lentämisen vuoksi käynnistyi taustalla Etelä-Suomen pelastustoimet. Minä selvisin hyvällä lennonjohdon opastuksella ja laskeuduin Utin kentälle keskelle lennoston sotaharjoituksia Seinäjoen lentokentän sijaan. Monta kertaa olen miettinyt tunnetiloja, joita tunsin lennon aikana, Uttiin laskeutumisen ja Seinäjoen kentälle paluun jälkeen. Joku voisi ajatella, että minä epäonnistuin tehtävässäni. Tärkeintä on kuitenkin se, mitä minä itse tunsin. Ensimmäin tunne oli häpeä. Mielenkiintoista on se, että mikä  aiheutti häpeäntunteen? Mietin, mitähän muut lentäjät minusta ajattelevat?  Mitä alhaisempi itsetunto ihmisellä on, sitä voimakkaammin hän miettii, mitä muut ajattelevat. Onko toisten ihmisten ajatuksillä mitään merkitystä? Mielestäni ei ole, koska he eivät koe samaa juuri sillä hetkellä kuin minä.  Me tarvitsemme toisen ihmisen tukea vahvistaaksemme omia tunteitamme. Minulle toi henkistä vahvistusta vanhat lentäjät, jotka sanoivat: "On olemassa kahdenlaisia lentäjiä; sellaisia, jotka ovat eksyneet ja sellaisia, jotka eivät vielä ole eksyneet.". He tukivat minun itsetuntoani sillä, että kukaan ei ole täydellinen eikä tarvisekaan olla.  Me otamme vastaan palautetta ja ajatuksia sellaisilta, joita arvostamme. 

Ongelmallista on se, että tämä toimii myös toisinpäin. Ihminen, jota arvostamme, voi myös nakertaa meidän itsetuntoa silla hetkellä, kun tunnemme pelkoa, epävarmuutta tai epäonnistumisen tunnetta. 

Tämän vuoksi meillä jokaisella pitää olla tuntosarvet herkkänä, kun keskustelemme toisen ihmisen kanssa. Tuntosarvien herkkyys on kaksisuuntainen, minkalaisessa tunnetilassa minä itse olen ja minkälaisessa tunnetilassa tulkitsen toisen olevan. Me tulkitsemme näkemäämme ja kuulemaamme, mutta emme voi olla varma, onko tulkintamme oikea. Siksi vaaditaan herkkyyttä muuttamaan tulkintaa. 

Erilaiset tunnetilat tuovat rikkautta elämään. Ilman surua ei osaa tunnista onnellisuutta. Ilman epäonnistumisen tunnetta ei osaa nauttia onnistumisesta. Jos tunnemme epävarmuutta ja ylitämme sen, tunnemme onnen tunnetta. Jokaisella tunteella on aina vastapainonsa. Nämä tunteiden vastapainot täytyy olla tasaisessa suhteessa toisiinsa, Jos niiden suhde muuttuu ja painopiste menee kielteiselle, puolelle, se voi sairastuttaa ihmisen mielen. Silloin tarvitaan avuksi keskustelua, jossa vahvistetaan myönteistä näkemystä omasta itsestä. Meidän on opittava rakastamaan itseämme ja hyväksymään itsemme kaikkine pirteineen sellaisena kuin olemme. 

ELÄMÄ ON VALINTOJA TÄYNNÄ

Blogin kirjoittaminen on mielenkiintoista. Joskus tuntuu, että päässäni vilisee aiheita, joista haluan kirjoittaa. Kun avaan tämän kirjoitusalustan, tuntuu ajatuksia olevan niin paljon, että niiden kiteyttäminen loogikseksi tekstiksi on vaikeaa. Niinpä tällä kertaa tein valinnan ja annoin ajatuksieni virran muodostua suoraan seuraavanlaiseksi tekstiksi. 😀

Olen viime aikoina paljon miettinyt valintojen merkitystä ja myös sitä, mitä valinta tarkoittaa. Mielestäni teemme valintoja joka hetki. Kun avaan jääkaapin oven, teen valinnan otanko jugurttia vai nakkeja. Itse jääkaapin oven avaaminen on jo valinta, koska on olemassa toinen vaihtoehto; olla avaamatta sitä.  Valinnalla on aina seurauksensa. Seuraksen kanssa jokaisen täytyy itse elää. Tämä oli kevyt esimerkki, mutta kun mennään elämän tapahtumiin, valinnoilla voi olla pitkäaikaiset seuraukset.  

Kun olen pitänyt työturvallisuuskorttikoulutusta, olen opiskelijoille sanonut, että viime kädessä teemme aina itse valinnan otammeko riskejä,  vaikkapa menemällä katolle ilman turvavarusteita tai tekemällä pölyistä työtä ilman maskia. Ihminen on mestari keksimään selityksiä, miksi hänen täytyy ottaa riskejä. Usein riskinoton peruste on työnantajan asettamat paineet, turvavälineet hankala käyttö jne, Kuitenkin jos katolta putoaa ja vammautuu, silloin ei enää ole mitään merkitystä tekosyillä, joita on keksinyt. Olenkin sanonut, että meillä on perustuslain mukaan itsemääärämisoikeus ja viime kädessä itse teemme aina viime kädessä päätökset. 

Siksi valinnan hetkellä pitäisi hankkia tietoa eri näkökulmista ja ennen kaikkea valinnan mahdollisista seurauksista, jotta niihin voi tarvittaessa varautua. 

Olen oppinut ymmärtämään vuosien aikana, että valinnat ovat aina henkilökohtaisia. Kukaan toinen ei voi sanoa, että sinun valintasi huono, väärä tai hyvä. Valintaan liittyy monia erilaisia yksityiskohtia, joita kukaan muu kuin sinä itse vain tiedät. Valintoja ohjaa myös elämän arvot. Olen usein keskustellut hyvän ystäväni kanssa meidän molempien elämästä, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta meillä on lapsuudessa samankaltaisia asioita, jotka saavat meitä ymmärtämään toisiamme hyvin. Hän elää hyvin alkeellisissa olosuhteissa luonnonkauniilla paikalla kasvattaen itse oman ruokansa, hakemalla lämmityspuut metsästä jne. Hän on onnellinen, koska hänelle on luonto ja eräänlainen vapaus tärkeitä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus päästä minun elinolosuhteita muistuttaviin olosuhteisiin, mutta hänen valintansa oli toinen. 

Mielestäni on tärkeää, että ihminen on itse tyytyväinen valintoihinsa. Isoäitini tapasi sanoa; ainoa asia elämässä, joka on varmaa, on epävarma. Hän myös sanoi, että ainoa varma asia on jatkuva muutos. Nämä kaksi asiaa tuovat haastetta valintojen tekemiselle. Varmuuden tunnetta muutoksien hetkellä voi kasvattaa miettimällä erilaisia vaihtoehtoja, joista valita. Oma lukunsa ovat ne asiat, joihin emme voi vaikuttaa.  Niin kannattaa panostaa siihen, johon voi itse vaikuttaa. 

Onnellisuuteen pyrkiminen on hyvä tavoite ja pohja valintojen tekemiseen. 

 VUODEN VAIHTUMINEN VUODEKSI 2021 HERÄTTÄÄ AJATUKSIA YHDESTÄ JOS TOISESTAKIN ASIASTA😀

Seuravassa on vuoden ensimmäisiä ajatuksenjuoksujani.

Olen seurannut nuorten iloa, kun he "kaahaavat" autoillaan liukkaalla parkkipaikalla. Näinhän moni ihminensen näkee. Joku toinen näkee sen siten, että nuori oppii autonsa hallintaa, josta on tienpäällä hyötyä. Joku taasen ajattelee omaa nuoruuttaan ja muistelee, miten itse ajeli talviaikaan. Minä itse olen ajellut järven jäällä heti ajokortin saatuani. Minulla oli nelivetomaasturi. Kylätiellä tuli tilanne, että olisi pitänyt valita, kumman päälle ajan, koiran vai mummun. Tunne sanoi, "paina jarrua". Järki sanoi,"paina kaasua", kun auto heitteli jäällä. Kuuntelin järkeä. Painoin kaasua ja auto oikeni juuri koiran ja mummun välistä. Minä ajoin tyhjälle kaupan parkkipaikalle ja kokeilin, miten auto käyttäytyy luisussa. Ajoin tunteen alitajuntaani, josta saan sen vastaavassa tilanteessa käyttöön. Minä siten näen  nuorten  parkkipaikka "kaahailun" opettavaisena kokemuksena. Me näemme asioita eri näkökulmasta. Me myös kuulemme toista ihmistä eri tavoin. Joku kuulee toisen sanoman myönteisenä ja toinen jollakin tavalla kielteisenä. Meillä on suuri vaara tulla väärinymmärretyksi, koska kuulija tekee oman tulkintansa kuulemastaan. 

Miksi näin?

Meidän tulkintaan ja siitä muodostuvaan näkökulmaan vaikuttavat monet erilaiset asiat esimerkiksi omassa elämässä koetut asiat, koulutus, ikä, kasvatus, elinympäristö jne. Elämä muokkaa meidän ajatuksia ja suhtautumista eteen tuleviin asioihin.

Työttömät ihmiset kohtaavat paljon ennakkoluuloja ja harhakäsityksiä. Työttömäksi joutuminen voi ihmiselle olla hyvin traumaattinen kokemus. Se vaikuttaa omaan ihmisarvokäsitykseen, alentaa itseluottamusta ja heikentää itsetuntoa. Kun työtön henkilö kuulee esimerkiksi: "kyllä töitä saa, jos niitä oikeasti haluaa", hänen oman arvontunteensa alenee entisestään. Hän pyrkii käytöksellään ja sanoillaan puolustamaan omaa sisintäänsä. Mielipiteen sanoja perustaa viestinsä omaa maailmankuvaansa, joka on muodostunut monen summana. Mutta siinä unohtuu se tosiasia, että maailma ei ole mustavalkoinen. Ihmisen elämä ei ole on/off elämää eli päälle ja pois päältä. Me voimme vaikuttaa moneen asiaan itse omalla ponnistelulla, mutta aina ei oma ponnistelu riitä. 

Eräs konkurssin tehnyt yrittäjä kertoi, että hänen ystävänsä katosivat konkurssin myötä. Itse oman elämän työn menettäminen ja velkojen maksaminen vielä monen vuoden ajan vei masennukseen. Uuden elämän rakentaminen alkoi hitaasti ja oli tuskallista. Hän kertoi, että ystävien katoaminen omalta osaltaan vahvisti epäonnistumisen tunnetta. Samanlaisia tarinoita olen kuullut, kun perheeseen syntyy erityislapsi. Ystäväpiiri supistuu. Tälläiset kertomukset ovat hyvin tyypillisiä.  Miksi ystävät katoavat? Siihen voi olla monta eri syytä. Yksi syy voi olla se, että ystävät eivät tiedä, miten kohdata konkurssin tehnyt ihminen tai perheen, jossa on erityislapsi; Mitä voi puhua ja mistä ei voi puhua. Tällaiset elämäntilanteet voivat myös pelottaa. Tietämättömyys tai kokemattomuus vastaavasta tilanteessa tuo pelkoa.

Väärinymmärretyksi on helppo tulla. Nykypäivänä asioita käsitellään sähköpostein ja muiden digitaalisten välineiden avulla. Tekniikan myötä on oppittu kirjoittamaan lyhyesti ja ilman korulauseita. Meidän tulkintaan vaikuttaa oma mieliala, kokemuksemme, ennakkoajatus viestinlähettäjästä ja/tai asiasta, oma mielipiteemme asiasta jne. Kun meille on syntynyt jokin mielikuva ja vastaamme, voi väärinymmärryksen kehä olla valmis. Lähettäjän ajatus ja vastaanottajan mielikuva eivät kohtaa. Totuus muuttuu toiseksi, kuin alkuperäinen tarkoitus oli.  Miten väärinymmärryksen kehän voi katkaista? Se on yksinkertaista. Kertomalla viestin lähettäjälle, "Minä tulkitsin viestisi tällä tavoin, tulkitsinko oikein?. Kaikkein yksinkertaisin varmistuskeino on tarttua puhelimeen ja soittaa. Puhelussa tehdään sama kysymys.

Mitä oikeastaan edellä olevalla ajattelun juoksulla haluan sanoa?

Olen ymmärtänyt sen, että jokainen ihminen elää joka vuosi 365 päivää omaa elämää, johon liittyy erilaisia asioita. Kukaan toinen ei tiedä toisen ihmisen elämästä oikeasti mitään. Me tiedämme vain sen, mitä toinen ihminen haluaa näyttää tai kertoa. Tämän vuoksi toisen ihmisen tekemien ratkaisujen arvosteleminen on kyseenalaista, koska arvostelija ei tiedä kokonaisuutta. Meillä ei ole oikeutta sanoa, että toinen ihminen tekee vääriä ratkaisuja, koska emme elä hänen elämäänsä. Jokainen ihminen on vastuussa itse itselleen omista ratkaisuistaan ja ratkaisujen seurauksista. Jos ratkaisut ovat lainvastaisia, oikeuslaitos päättää seuraukset.

Kun olen elämänpolullani opiskellut työnohjaajaksi, johtajaksi ja terapeutiksi, olen jokaisen opiskeluni yhteydessä saanut vahvistusta sille, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Jokaisella ihmisellä on oikeus onnelliseen ja ihmisarvoiseen elämään. Voimme ennakkoluulottumuudella, suvaitsevaisuudella ja erilaisten näkökulmien ymmärtämisellä helpottaa toisen ihmisen elämää. Asiat, sanat ja teot voivat olla hyvin pieniä, mutta oikealla hetkellä ne ovat suuria. Mitä enemmän elämässä oppii huomaamaan pieniä hyviä asioita, sitä rikkaammaksi elämä voi muodostuu. 

Hyvää vuoden 2021 toista päivää.

 JOULURAUHAA JA UNELMIA, 

UUSI VUOSI 2021 mahdollisuuksia täynnä

Uusia tapoja toimia

Joulurauha on tuonut mieleen ihanaa mielenrauhaa. Ihminen tarvitsee niitä hetkiä, jossa voi pysähtyä, nauttimaan ja miettimään kulunutta vuotta ja toisaalta myös tulevaa. 

Monellakin tavalla mennyt vuosi opettanut paljon hyviä asioita. On tullut mietityksi, mitkä asiat elämässä on aidosti tärkeitä. Terveydestä huolehtiminen on noussut ansaitsemaansa arvoon. Aika on opettanut uusia tapoja pitää yhteyttä. Nykyvälineet ovat myös kehittyneet entistä helpommaksi käyttää ja, näin myös ovat useamman saavutettavissa. 

Pidimme yrityksemme pikkujoulun Zoomin välityksellä. Parasta oli se, että kaikki pystyivät osallistumaan asuinpaikasta riippumatta. Se opetti, että tärkeintä on yhdessäoleminen (esim.elävänä kuvana), ei niinkään pikkutarjoilut. Toinen oli lähipiirini perheiden yhteensaattaminen messenger-huoneen kautta. Enot, täti, serkut ja pikkuserkut näkivät toisensa. Mukana oli myös joulupukki laulaen ja jututtaen. Tämänkaltainen kokoontuminen toteutui uusien toimintamallien kehittymisen myötä. Nämä turvalliset kokoontumiset toteutuivat, koska oli tarve miettiä tärkeintä ja, miten sen tärkeimmän asian toteuttaa. Uusien toteutusmallien kehittäminen on tullut tarpeelliseksi elämän eri osa-alueilla. Vaikka virustilanne muuttuu, jää uusia toimintatapoja elämään. 

Unelmista totta

Ihminen ajautuu helposti sitku-elämään. Sitku (sitten kun elämä) voi jäädä toteutumatta. Jokaisella on unelmia ja täytyy olla unelmia, koska silloin on tarve ponnistella ja on mahdollisuus saavuttaa jotakin, mikä tuottaa itselle mielihyvää ja hyvää tunnetta. Tämä tunne heijastuu ihmisen ympärille. Unelmia tai haaveita täytyy pysähtyä välillä miettimään elämän virrassa. Unelman pitäisi olla sellainen, joka on työllä tai ponnistelulla mahdollisuus toteutua. 

Minun yhden unelman toteutuminen

Minä rakastan musiikkia ja laulamista. Ihmisen itsetunto rakentaa eri korkuisia aitoja esimerkiksi julkiseen esiintymiseen. Ne aidat madaltuvat oppimisen, kannustuksen ja sen oivaltamisen myötä, että kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Kun tekee parhaansa, se riittää. Tärkeintä on, että jokainen hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. 

Viime keväänä päätin toteuttaa oman unelmani; oman levyn. Minä sain harjoitustaustat ja kesän aikana niitä harjoittelin, nauhoitin, kuuntelin ja jälleen harjoittelin. Hylkäsin kaksi laulua, koska mielestäni en saanut ääntäni soimaan haluamallani tavalla. Ne olivat minun "aitojani". Marraskuussa lauloin studiossa seitsemän kappaletta levylle. Näin syntyi oma levyni; Unelmista tuli totta. Valitsemani kappaleet ovat haastaneet minua, ääntäni ja tulkintaani. Levystä tuli myös yrityksemme asiakasjoululahja. Se oli iso aita ylitettäväksi, koska levyäni tulisi lähes 100 ihmistä kuuntelemaan, ainakin kerran. Tulkinnoistai tehtiin lisäksi videot, joita olen voinut jakaa facebookin kautta. Tässä unelma-projektissa on ollut monta tasoa, jossa rohkeutta on koeteltu. Mutta se on tuottanut myös valtavasti onnistumisen tunnetta ja mielihyvää. 

Jokainen ihminen tarvitsee toista ihmistä. Minun unelma-projektini ei olisi voinut toteutua Jarin, mieheni, tukea ja kannustusta. Taitoni eivät olisi parantaneet ilman Eläkeliiton Lehmirannan Viihdelaulukursseja. Taitavat opettajat, Raimo Maaranen ja Mika Tarkkonen, oli vaativia ja kannustavia opettajia. He tarttuivat kehitettäviin asioihin myönteisellä, mutta vaativalla otteella. Ensimmäisellä kurssilla tärisin kuin haavanlehti laulaessani. Ääneni oli välillä kimeää ja epävireistä. Jokaisella viikon kurssikerralla opin enemmän ja enemmän ääneni hallintaa. Nyt osaan jo itsekin arvioida sitä, mitä pitää tästä eteenpäin kehittää. Mutta kehittäminen vaatii tukea, kannustusta ja apua.  Tämä unelma -projekti synnytti uusia unelmia, joiden eteen on ihanaa tehdä töitä.

Unelmointi kuuluu kaikille

Unelmat eivät ole sidottu ikään. Eikä unelmien tarvitse maksaa paljon rahaa. Unelmat ovat omia ja juuri niin oikeita, kuin itse tunnemme. Unelmat tuo elämään ihania odotuksia ja kokemuksia. Jokaisella on oikeus unelmiin. Unelmilla on taipumusta toteutua, kun vain haluaa niiden toteutuvan ja lähtee miettimään, mitä minä voin tehdä, jotta ne toteutuvat.  

Hyvää tulevaa Uutta Vuotta 2021.

UUSI SYKSY JA IHANA KESÄ

 

UUSI SYKSY JA IHANA KESÄ

Tämä vuosi jää kaikkien mieleen hyvin poikkeuksellisena. Jokainen on kokenut talven, kevään ja kesän eri tavoin riippuen siitä, miten korona-aika on vaikuttanut arkeen. Minulla on ollut onni se, että olisin joka tapauksessa tehnyt työtä kotitoimistostsani. Mutta kaikilla ei ole ollut tätä onnea työn suhteen. Minulle matkustaminen tuo uusia kokemuksia. Nyt olen oppinut nauttimaan entistä enemmän meidän omasta luonnosta, kukkien tuoksusta, ruohon kasvusta, colliekoirieni kanssa ulkoilusta ja läheisten kanssa yhdessäolosta; ihan pienistä asioista. 

Pääministerimme toisti usein kevään tiedotustilaisuuksissa, että syksyllä on alkaa uusi normaali. Olisin halunnut soittaa hänelle ja kysyä, että mitä hänen mielestään on normaalia ja mikä ei ole normaalia. Meillä jokaisella on eri käsitys siitä, mikä normaalia. Me itse luomme meidän oman normaalin, mitä se sitten onkin. Minulle on esimerkiksi normaalia aamulla juoda kahvia, lenkkeillä koirien kanssa jne. Korona ei muuta tätä minulle normaalia. Minun kasvattiäitini Taimi Marttila tapasi sanoa, että ainoa mikä varmaa on epävarma. Ainoa mikä on normaalia on jatkuva muutos.  Nyt me elämme jatkuvan muutoksen hetkessä, joten kasvatusäitini mukaan tämä on normaalia. 

Tämä aika on itselleni antanut entistä vahvempia ajatuksia siitä, mikä elämässä on tärkeää. Mikään ei mene terveyden edelle. Jos sairastuu, ei mikään palaa ennalleen. Tämän vuoksi olen miettinyt ennakkoon monia asioita, mitä itse voin tehdä sen eteen, että minä säilyn terveenä ja, läheiseni säilyvät terveenä. Jos on terveyttä, asioilla on taipumusta järjestyä. Terveenä on mahdollisuus ajatella ja tehdä asioita  uudellakin tavalla ja sitä kautta löytää ratkaisuja. Se voi joskus tarkoittaa myös Ei-n sanomisen tilanteissa, jossa joku ihminen tulee esimerkiksi liian lähelle.  Ei-nkin voi sanoa kauniisti. 

Yrittäjänä olen myös ajatellut toisia yrittäjiä, jotka ovat kamppailleet ja kamppailevat edelleen, miten mennä eteenpäin tai pahimmassa tapauksessa on joutunut lopettamaan oman työnsä.  Se vastuu ja paine, mitä yrittäjä tuntee työntekijöiden vuoksi on suuri. Itsestä riippumattomista syistä moni yrittäjä on joutunut lomauttamaan työntekijänsä. Lomautus kertoo kuitenkin toiveesta, että työ jatkuu. Mutta jos yritys loppuu, se vaikuttaa monen ihmisen elämään.  Yrittäjällä se voi tarkoittaa, että hän menettää toimeentulonsa lisäksi mm. kotinsa.  Tästä tilanteesta seuraa myös usein sairastuminen masennukseen tai muuhun sairauteeen. Silloin ihmisellä ei ole voimia rakentaa tulevaisuutta.  Monet entiset yrittäjät ovat sanoneet, että näissä tilanteissa näkee sen, kuka on todellinen ystävä ja todellisia ystäviä on vain vähän jäljellä.  Todellinen ystävä on empaattinen. Hän on rinnalla, kuuntelee ja tukee. Hän pyrkii löytämään niitä ajatuksia, jotka vievät eteenpäin eikä hän lannistu. Joskus voimme sortua ystävänä sympatiaan. Silloin säälimme ystäväämme ja menemme ikäänkuin hänen synkkiin ajatuksiin mukaan voivotellen . Silloin meistä ei ole apua. 

Meillä tulee Vaasassa uravalmennus, jonka nimi on Yrittäjän uudet mahdollisuudet kriisin jälkeen. Kun mietimme valmentajan kanssa tämän valmennuksen sisältöä, täytyi sukeltaa ajatuksin siihen, mitä kaikkea yrittäjä voisi tuntea ja tarvita kriisin jälkeen. Silloin ymmärsin, että voin vain kuvitella, mutta en voi tietää. Sen tietää vain sellainen ihminen, joka on kokenut yrityksen loppumiseen liittyvän kriisitilanteen.  On kriisi mikä tahansa, tärkeää on ettei ihminen jää yksin omien ajatuksiensa kanssa.  Ajatuksilla on taipumus lähteä kiertämään kehää ja ulospääsyyn tarvitaan apua. Apu voi olla kuunteleminen ja erilaisia näkökulmia herättävien kysymysten tekeminen. Toinen ihminen ei voi antaa vastauksia. Jokainen ihminen tekee viimekädessä aina itse omaa elämää koskevat päätökset. Sanotaan, että tieto on valttia.Tärkeää kriisin jälkeen on saada ihan asiapitoista tietoa siitä, että mitä erilaisia vaihtoehtoja eteenpäin menoon on. Uravalmennuksemme perustuvat ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Sen perusajatuksena on, että aina löytyy tie eteenpäin uuteen mahdollisuuteen. Joskus sen löytäminen ottaa pitemmän ajan, mutta se on olemassa, kun löytää erilaisia uusia näkökulmia. Näistä ajatuksista lähdimme liikkeelle sisällön suunnittelussa. 

Tätä tekstiä kirjoittaessa katson välillä ulos. Aamupäiväaurinko paistaa. Ikkunalaudallani kävelee orava. Toinen colliepoika nukkuu tapansa mukaan jaloissani. Kun pidän tauon, otan kutimeni käteen ja näen jokaisella kerroksella kätteni työn. Iltapäivällä colliepojat ilmoittavat, että on lenkin aika ja menemme koko perhe ulos aurinkoon. Tässä päivässä on monta pientä ihanaa asiaa. Se täytyy vain havainnoida ja antaa niille arvoa. 

JOSKUS ON HYVÄ PYSÄHTYÄ NAUTTIMAAN

Vuosia sitten mietin, miten kauheaa olisi tehdä töitä kotona eikä ympärillä olisi työyhteisöä tai työkavereita. Oman yrityksen perustamisen myötä 9 vuotta sitten, työpaikkani on ollut pääsääntöisesti kotitoimisto. Nyt mietinkin sitä, mikä minussa on muuttunut, kun nautin tästä työskentelytavasta.  Minä pystyn itse määrittelemään oman tapani tehdä työtä. Minulle rakkaat koirat ovat koko ajan lähelläni ja minä olen heidän lähellään. Minun sosiaalisuuteni on olemassa, mutta se ei vaadi jatkuvasti kontakteja.  Onko minusta tullut aikuinen?

Korona-pandemian aikana minun työskentelyni jatkui luonnollisesti kotitoimistossa. Koska meidän valmennustoiminta muuttui etävalmennukseksi, olen nyt enemmän yhteydessä valmentajiemme kanssa erilaisten digivälineiden kautta. Se on toimintatapa, joka tulee jäämään koronan jälkeiseen elämään toimintatavaksi.  Jälleen huomaan, että kaikessa on aina erilaisia näkökulmia ja syntyy tai tapahtuu hyviä asioista kriisistä huolimatta.

Kevät on voimaannuttavaa aikaa. Nautin suunnattomasti lintukonserteista. Luonnon puhkeaminen, ruohon vihertäminen ja erilaiset luonnon tuoksut ovat parhainta voiman lähdettä. Minulle tärkeä voiman lähde on vesi.  Järven tai merenrannalla on ihanaa katsella veden elämää. Siellä on helppo hengittää.

Elämän pienet yksityiskohdat ovat tärkeintä. Me voimme nauttia niin monista asioista, mutta meidän täytyy pysähtyä havainnoimaan.Havainnointiin tarvitsemme kaikkia aistejamme; näkö-, haju-, kuuloaistejamme, kosketusta ja pohdintaa juuri siinä hetkessä, jossa olemme; mitä koemme.

Onnellisuus muodostuu pienistä asioista. Onnellisuuden elementit ovat meissä itsessämme ja siinä, miten olemme hetkessä mukana, mitä otamme hetkestä itsellemme ja,  mitä annamme itsestämme. Minulle merkitsee paljon se, että voin tuottaa toiselle ihmiselle iloa. Hyväntekeväisyystyössä on mahdollisuus tuottaa iloa. Antaminen tai auttaminen tuottaa itselle hyvää mieltä.

Kuuntelen nytkin linnun laulua, Jaloissani  tuhisee toinen koirista. Toisesta huoneesta kuuluu harmonikansoittoharjoittelua. Nämä havainnot pulpauttavat ajatuksia tähän blogiini yhden sieltä ja toisen täällä. Ne tuottavat hyvän olon tunnetta. Niitä pitää pysähtyä kuuntelemaan. Elämä on!

           VUOSI ELETTYÄ ELÄMÄÄ - MITÄ AJATUKSIA SE MINUSSA HERÄTTÄÄ?

Vuosi ja 7 päivää on kulunut siitä, kun viimeksi olen kirjoittanut tähän blogiini. Hurjalta tuntuu ajatella, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Joku minulle sanoi, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä nopeammin vuosi kuluu.

Olen ennen vuoden vaihtumista miettinyt, mitä kuluneeseen vuoteen on kuulunut ja, miltä vuosi 2019 minusta tuntuu? Ajatusten saldo onkin, että vuoteen on sisältynyt paljon iloa ja myös surua, paljon työtä ja vastakohtana aikaa harrasteiden parissa.

Ihmiselle jää mieleen parhaiten sellaiset asiat, jotka nostattavat voimakkaita tunteita niin ilossa kuin surussakin.

Minulle rakas ihminen, anoppini, kuoli minun 38-vuotiskihlapäivänä, kesäkuun alussa. Se muistutti siitä, että koskaan emme voi olla varmoja siitä, että kun tapaamme toisen ihmisen, onko tapaaminen  viimeinen. Puolen vuoden aikana tuttujemme keskuudessa kuolema kohtasi 10 kertaa. Tämän muistan varmasti vuodesta 2019. Kummityttöni sairastuminen leukemiaan myös pysähdytti. Lisäksi oli muitakin pysähdyttäviä hetkiä, jotka kertoivat elämän ainutlaatuisuudesta.

Iloa on tuottanut koko vuoden aikana mahdollisuus viettää vapaa-aikaa Kalajärvellä matkailuvaunullemme. Ne hetket ovat antaneet voimia arjen töihin. Matkailuvaunulla olen antanut itselleni luvan rentoutua. Koirien kanssa olemme tehneet monta lenkkiä päivän aikana.

Me vietimme joulun vaunullamme. Joulun kolmena päivänä kävelimme collie-poikien kanssa yli 30 kilometriä kauniissa maisemassa. Siinä sielu pääsi rauhoittumaan. Tein myös käsitöitä sydämen kyllyydestä.

Lauluharrastus on vienyt tämänkin vuoden aikana kaksi kertaa viikoksi Lehmirantaan Viihdelaulukurssille.  Oma kehittyminen antaa paljon iloa.

Kesäkuussa vietimme 2 viikkoa matkailuautossa koiriemme kanssa Savossa ja Pohjois-Karjalassa., Mieheni osallistui harmonikkaleireille. Minä nautin musiikin kuuntelemisesta, auringosta, kauniista maisemista ja mukavien ihmisten seurasta.

Elämässä vastakohdat ovat tärkeitä. Jotta osaa iloita, täytyy kokea myös surua.  Läheisen tai tutun kuolema tai sairastuminen herättää aina ajatuksia siitä, mikä elämässä on tärkeää.  Arjen keskellä se voi unohtua. Minulle tärkeää on terveys, turvallisuus, koti, läheiset ihmiset (ja eläimet) ystävät ja työ. Kaikkea näitä täytyy hoitaa. Mikään ei ole itsestäänselvyys.

Olen onnellinen siitä, että olen terve. Minulla on turvallinen koti ja ympäristö. Minulla on läheisiä ihmisiä. Collie-pojat ovat tärkeä osa arkeani. Saan tehdä työtä, josta pidän. Yrityksemme valmentajat ovat ihania ihmisiä ja tekevät työtään suurella sydämellä. Saan harrastaa asioita, jotka tuovat rikkautta elämääni. Muistutan itseäni siitä, että elämäni muodostuu sellaiseksi kuin haluan. On asioita, joihin voimme vaikuttaa itse ja asioita, jotka eivät ole meidän vallassamme. Yritän nauttia pienistä asioista ja nähdä kaikissa tilanteissa myönteisiä näkökulmia. Myönteisyys synnyttää myönteisyyttä. Se antaa mahdollisuuden löytää ratkaisuja vaikeinakin aikoina.

Vuosi 2019 oli täynnä elämää; sen eri kirjoa.

Toivon, että vuosi 2020 tuo tullessaan terveyttä. lämpöä, yhdessäoloa, iloa ja voimia selviytyä vaikeistakin asioista,

MUISTOT OVAT NYKYHETKEN JA TULEVAISUUDEN VOIMATEKIJÖITÄ

 Joulun taikaa. Näissä kahdessa sanassa on paljon sisällään. Olen ollut monenlaisissa joulujuhla ja  musiikkitilaisuuksissa viime päivinä. Antti Railion joulukonsertti Kauhajoen kirkossa kruunasi kaiken.  Minulle itselleni on tullut mieleeni muistoja menneiltä vuosilta, mutta ennen kaikkea lapsuuden jouluista. Tämä on ihanaa, koska näin en ole tuntenut aina.

Vielä pari vuotta sitten, kun minulta kysyttiin muistoja lapsuudesta, tuli mieleen sairaudet, sairaalasssa oloajat ja hoitaminen. Paappani, kasvatti-isäni, kuoli minun ollessani 7 vuotias. Hän sairasti sitä ennen. Muistan mm. sellaisen hetken, kun paappa lähti 18:15 linja-autolla juna-asemalle. Minä istuin verstaan ikkunalla ja itkin. Hän oli menossa Meilahteen Helsinkiin tutkimuksiin. Myöhemmin kävimme kerran kuukaudessa taksilla Helsingissä, kun hän kävi sädehoidossa.  Paapan kuoleman jälkeen Taimi- mamma, kasvattiäitini, sairastui ja hoidin häntä hyvin nuoresta.  Näistä muistoista huolimatta, minulla oli tunne, että lapsuuteni oli onnellinen. Mutta mieli ei tuottanut muistoja.

Opiskelin terapeutiksi. Opintoihin kuului harjoitukset, jossa opiskelija itse oli asiakkaana. Kun minun vuoroni tuli, otin käsittelyyn itselleni vaikean asian, joka liittyy omiin vanhempiini ja suhteeseeni heihin. Keskustelun aikana minulta tuli itku ja tunsin, miten jokin lukko sisältäni aukeni. Sen jälkeen alkoi tulla onnellisia muistoja mieleeni. Niitä tulee edelleen monissa erilaisissa tilanteissa. Ymmärsin paremmin itseäni ja uskalsin olla armollinen itselleni.

Näin joulun alla minulla on ollut ajatuksissa muisto ajalta, jolloin oli pieni. Mamma oli valmistanut jouluruuat. Tätini Aila oli tullut Vaasasta perheensä kanssa. Enoni (kuin isoveljeni) Raimo ja Reijo olivat kotona. Reijo oli pukkina. Mutta minä olin koko joulun ja uuden vuoden ajan kuumeessa enkä pystynyt osallistumaan joulun juhlintaan. Kun paranin. Raimo toi uuden kinkun. Mamma teki jouluruuat. Aila tuli perheensä kanssa ja Reijo oli pukkina. Minulle järjestettiin uusi joulu lahjoineen ja kaikkine joulutapahtumineen.  Tämä muisto on lämpimänä mielessäni. Se kertoo rakkaudesta.

Olimme joulun alla Sanssin hoivakodissa hienossa esityksessä Anoppini Meerin kanssa. Jonna Pirttijoki-Helanen oli soittamassa harmonikkaa ja laulamassa juhlasalissa, jonne oli kokoontunut Sanssin hoivakodin asukkaat. Hienoa oli, että sänkypotilaat oli tuotu myös saliin sängyillään. Jonna esitti ensin joululauluja. Kaikki sai laulaa mukana; minä mukaan lukien. Lopuksi yleisö sai esittää toivomuksia. Yhtenä toivomuksena oli Konsta Jylhän vaiennut viulu. Se sai kyyneleet silmiini.  Minun mammani oli Sanssin kodin ensimmäisiä asukkaita v. 1986. Hän oli sen jälkeen Kauhajoen ensimmäisessä pienkodissa Asuulissa. Kun Taimi-mammani kuoli 1992, hän oli kirjoittanut valmiiksi ohjeet omia hautajaisiaan varten. Yksi pyyntö oli, että iso-setäni Martti Marttila soittaisi viululla siunauskappelissa tämän vaienneen viulun. Martti olisi sen soittanut, mutta hän oli itse juuri silloin lonkkaleikkauksessa. Minulle mamman poismeno oli niin suuri tunnereaktio, että tulin 40 asteen kuumeeseen, joka laski juuri hautajaispäivänä. Olin kuitenkin kuumeisena hoitanut järjestelyjä ja määrännyt, kuten minulle jälkeenpäin kerrottiin, kanttori Asko Tynjälän soittamaan tämän laulun uruilla. Kanttori opetteli sen viikossa ja soittikin hyvin. Vaikka minulle tuli Jonnaa kuunnellessa kyyneleet silmiin, minusta tuntui tosi hyvältä. Tämä oli hyvä muisto.

Vaienneen viulun jälkeen Jonna soitti heti toisen toivelaulun; Lesken Lempi. Se toi hymyn huulilleni. Kun olimme keskustelemassa mamman hautajaisiin liittyvistä asioista papin kanssa. Pappi kysyi, "Mikä oli vainajan lempivirsi": Minulle tuli ihan hiki, kun mieleeni tuli, että mamma tykkäsi siitä laulusta lesken syli se on lämpöinen. En voinut sanoa sitä ääneen. Mamma piti iloisista lauluista. No se asia sitten selvisi parhain päin. Tämä oli myös hyvä muisto.

Muistoilla on tärkeä asema meidän elämässämme. Hyvistä muistoista saa voimaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Me voimme itse rakentaa hyviä muistoja tämän päivän teoilla niin itsellemme kuin läheisillemme.

Toivonkin kaikille Hyvää Joulua. Toivottavasti tämä joulukin on sinulle voimaa antava ja tuo sinulle myöhemmin hyviä ja lämpimiä muistoja. Birgitta

KALAJÄRVI SOI VIELÄ SIELUSSA

On mennyt tovi edellisestä blogikirjoituksestani. Se vain kertoo elämän rikkaudesta ja ajankulumisen vauhdista.  Aiheita blogiin päässäni on pyörinyt paljon. Nyt päällimmäisenä on mielessäni toukokuun viimeisen viikonlopun Harmonikkatapahtuma Kalajärvi soi. Musiikki itsessään jo voitelee sielua ja rentouttaa. Tapahtuma on suureksi osaksi järjestetty talkoovoimin. Oma caravan yhdistykseni on ollut järjestelyissä kiinteästi mukana. Siksi olinkin onnellinen, kun caravan alue ja lisäalueet olivat aivan täynnä matkailuvaunuja ja -autoja. Viikonlopun aikana keskustelimme eri yhteyksissä paljon siitä, miten talkoohenki alkaa olla poistuvaa kansanperinnettä. Viikonlopun tilaisuudessa eniten talkootyötä tekivät yli 70-vuotiaat. Miksi "ilmainen" työ ei enää kiinnosta? Onko maailma mennyt liian kiireiseksi vai onko itsekkyys nostanut enemmän päätään? Todennäköisesti syynä on juuri näiden asioiden yhdistelmä.  Se on surullista myös siksi, että yhteisöllinen toiminta on hyvin sosiaalista. Se voi olla myös hyvin voimaannuttavaa, kun tulee tunne, että voi auttaa toista ihmistä tai yhteisöä johon kuuluu. Viekö hektinen elämä tämän voimaannuttavan tunteen kokemisen mahdollisuuden.

Viikonloppu oli musiikkia täynnä. Vanhat tutut harmonikkasävelet soivat kolmella lavalla yhtäaikaakin, mutta ne loivat tunnelmaa ja ihmiset viihtyivät.  Minulla oli lauantaipäivänä tehtävänä juontaa yhden salin esiintyjien lavalle nousua. Luovuus oli koetuksella pienen hetken, kun yksi esiintyjäryhmä ei saapunutkaan paikalle. Mutta tilanteen pelastivat juuri laulunsa päättänyt lauluryhmä ja perään pelimanniryhmä, jotka olivat tulleet jo paikalle. Tässäkin jännittävässä tilanteessa koin talkoohengen. Kaikki olivat valmiita auttamaan hätätilanteessa. Yleisöähän ei saa pettää.

Ilo tarttuu. Sen huomasi viikonlopun aikana.

SITOUTUMINEN ON VOIMAVARA NIIN ELÄMÄSSÄ KUIN TYÖELÄMÄSSÄ

Koulutuspalvelumme valmentajat kokoontuivat kehittämispäiville kahdeksi päiväksi tällä viikolla. Ensimmäisen päivän iltana vietimme pikkujoulua. Pikkujoulusta muodostui lämminhenkinen ja yhteinen juhla.

Olen miettinyt niitä tunnelmia ja aistimuksia, mitä minä kahden päivän aikana kointapahtui ja miltä minusta valmentajiemme keskuudessa. Olin onnellinen, ylpeä ja hieman hämmentynyt,  Mietin sitä, mistä kumpuaa se innostus ja sitoutuneisuus, jolla jokainen valmentajamme paneutui käsiteltäviin aiheisiin. Heillä oli voimakas halu saada lisää työkaluja arkeen ja tehdä entistä parempaa laatua ja tulosta. Heidän tekemänsä työn laatu ja tulos on jo nyt erinomaista.

Peilasin havaintoja ja tunteitani siihen, mitä opetan työturvallisuuskorttikoulutuksessa: yritys on johtajansa näköinen. Työturvallisuuden rakentamisessa (niin henkisen kuin fyysisen turvallisuuden) on ratkaisevaa johtajan suhtautuminen työturvallisuuteen. Jos johtaja ymmärtää sen, että kun työntekijällä on oikeat varusteet ja ohjeet, hän säästyy tapaturmilta ja pystyy keskittymään olennaiseen eli perustehtävän tekemiseen. Jos johtaja pitää työturvallisuuteen satsattuja euroja turhana, se näkyy kentällä asenteissa ja myös tapaturmien määrässä. Viime kädessähän se on yrityksen kassasta pois.

Opettamaani taustaan peilaten mietin, onko meidän koulutuspalvelu siis minun näkoiseni? Mitä se sitten vaati minulta  tai mitä olen tehnyt oikein, jotta valmentajien sitoutuminen omaan työhön on niin huippuhienoa. Uudet valmentajat ovat solahtaneet käytännön työhön melkein itsestään valmentajien tuella. Jos siis koulutuspalvelumme on minun näköiseni, minun täytyy tietää, minkä näköinen olen heidän silmissään.

Tämä peilaus on tärkeä asia. Se kuvaa minun omia arvojani, joita siirrän yrityksemme toimintaan. Peilaus tekee myös nöyräksi, koska mielestäni johtajan työ on asiakaspalvelutyötä; asiakkaana on omat työntekijät. Peilausta täytyy tehdä jatkuvasti. Johtajana täytyy olla avoin ja rehellinen.

Jokaisella työpaikalla eletään jatkuvien muutosten keskellä. Muutokset ovat eri työpaikoilla vain erilaisia. Meidän valmentajamme joutuvat hyppäämään joskus hyvin lyhyelläkin varoitusajalla valmennusryhmistä toiseen. Se vaatii heiltä joustavuutta ja hyvää ammattitaitoa sekä erityisesti sopeutumiskykyä. Olen onnellinen, että meidän kaikilla valmentajilla on juuri näitä ominaisuuksia. Se antaa mahdollisuuden palvella meidän asiakkaita monipuolisemmin.

Edellä oleva pohdintani on vasta alkua ajatusteni virrasta tästä aiheesta. Kirjoituksestani huomaa, että jään edelleen pohtimaan asiaa.

ILON TUNNE, KUN SAA VALMISTA AIKAAN

Olen toiminut muutaman päivän Seinäjoen Seudun Caravan -yhdistyksen Lakeurelta -lehden päätoimittajan roolissa. Juuri muutama minuutti sitten annoin lehdelle painoluvan eli se tuli valmiiksi. Nyt, kun urakka tuli valmiiksi, tuli tunne, että mitä nyt seuraavaksi. Aina, kun saa jotakin valmiiksi ja jos kaikki on mennyt esim. aikataulun mukaisesti, tulee hetkellisesti hyvässä mielessä tyhjä olo.  Se on hyvä tunne siksi, että silloin pysähtyy miettimään työn eri vaiheita.

Lehti omalta osaltaan juhlisti yhdistyksen 40- vuotista kaarta. Se oli myös yhteistyön tulos, sillä koko lehtitoimitus teki töitä lehden tuottamiseen. Mietin niitä juttuja, mitä itse kirjoitin. Minulla on kunnianhimoinen ajatus siitä, että jutuissa olisi oltava jotakin syvällisempää ajatusta tai viestiä.  Tein mm. juttua 4 polven karavaanariharrastajista. Sain heidät yhteiseen kuvaan ja sain kuulla heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan rakkaasta harrastuksesta. Kun mietin sitä tilannetta, jossa he kertoivat omia kokemuksiaan, miten paljon siinä muistelujen myötä oli läsnä onnellisia muistoja, onnellisia hetkiä ja hyvän olon tunnetta. Siinä yhdistyi 4 polven kokemukset ja ajatukset yhteen. Näin jutun tekijänä minulle tuli hyvä olo. 

Toinen juttu, joka herätti minussa paljon ajatuksia, oli juttu yhdistyksen puheenjohtajasta, joka on tehnyt yli 20-vuoden mittavan työn yhdistyksen eteen. Kun kuuntelin hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan, tuli tunne, että miten tärkeää on se, että jokainen ihminen saisi kiitosta ja arvostusta oikea-aikaisesti eli silloin kun hyvä työ tapahtuu tai ainakin ihmisen eläessä.  Usein hyvät teot oivalletaan vasta aikojen jälkeen.

Lehden tekeminen kuuluu harrastustoimintaan. Harrastus on vapaaehtoista, mutta aina, kun ottaa tehtävän vastaan, sen mukana tulee vastuu ei pelkästään itselle vaan koko yhteisölle. Jokainen tapahtuma elämässä, niin myös tämän lehden tekeminen, kasvattaa minua ihmisenä. Siitä olen hyvin onnellinen.

MIKSI IHMISET EIVÄT OSAA ELÄÄ SOVUSSA?

Tämä tulee mieleeni monessa tilanteessa, kun kuuntelen ihmisiä. Monesti pahan mielen aiheuttaminen toiselle ihmiselle, oman reviirin puolustaminen jms käytös, on pienen ihmisen itsepuolustusta silloin, kun itsestä tuntuu pahalta tai toivoo elämältään, jotakin muuta kuin se on. Se on surullista epäsovun ylläpitäjän kannalta.  Meillä on vain yksi elämä ja elämän jokainen hetki on tärkeä. Monesti sairastuminen tai muu elämän katastrofi herättää ajattelemaan, mikä oikeasti on tärkeää.

Olen opiskellut aikuisiällä nimenomaan toisen ihmisen ymmärtämistä. Olen huomannut, että se on myös muuttanut minua ihmisenä. Nyt huomaan, miten tärkeää on miettiä hiljaa sisimmässä, että mikä on sellainen asia vaikkapa naapurin kanssa, mihin kannattaa ottaa kantaa. Minulla itselläni ei ole lapsia. Vuosia sitten naapurin lapset oikaisivat polkupyörällään meidän nurmikon yli. Ajoreitti oli niin vakio, että siihen tuli polku. Tällaisista asioista usein rakennetaan riitaa. Meille se ei merkinnyt mitään ja nyt nämä lapset ovat aikuisia ja ruoho on peittänyt lasten ajouran. Mitään peruuttamatonta ei siis silloin tapahtunut.  Reagointi pieniin joskus ärsyttäviin asioihin on siten oman pienuuden siirtämistä toiseen ihmiseen. Miten hyvä mieli siitä tuleekaan itselle, kun jokin asia ärsyttää, antaa ajan kulua ja asia häviää tai miten palkitsevaa on laskea 50:een ja hillitä itsensä.

KÄSITYÖTERAPIA LOPPUTYÖN LYHYTTEPAPEUTIN KOULUTUKSESSANI

Aika kuluu hurjan nopeasti. Ratkaisukeskeisen Lyhytterapeutti koulutukseni päättyy tämän vuoden marraskuussa. Minulla on meneillään teoriaopiskelun rinnalla harjoittelujakso.

Olen lähtenyt kirjoittamaan lopputyötäni, joka käsittelee Käsityöterapiaa. Minä itse olen intohimoinen käsinkutoja. Aina televisiota katsoessani, minä teen kudon jotakin. Talvella kudoin villausukkia. Nyt kudon villapeittoja. Joka kerta, kun otan kutimen käteeni, sieluuni virtaa rauha. Kun näen kätteni tulosta, se antaa minulle onnistumisen tunnetta. Näen valmiin tuotteen, näen kokonaisuuden, jonka minä itse olen saanut aikaan. Tämä tunne tuottaa mielihyvää. Käsityö on siten terapiaa kiireen keskellä parhaimmillaan.

Lopputyötäni varten olen etsinyt ihan tieteellistä perustetta sille, miten käsityön tekemisen avulla voidaan henkistä hyvinvointia kehittää. Olen innoissani aiheesta. Teen myöhemmin tänne blogiini tiivistelmän siitä, mitä havaintoja olen koonnut.

YSTÄVYYS

Olen miettinyt omaa elämänkaartani ja ystävien roolia siinä. Kun mietin lapsuuttani, todellisia ystäviä oli todella vähän. En ollut suosittu lapsien keskuudessa, koska olin erilainen; suuri kokoinen ja lihava. Lempinimeni oli läski kunnes rasva venyi varreksi. Lapsuudessani oli muutamia lapsia, joille erilaisuus ei merkinnyt mitään. Lisäksi muistan, että pojat olivat paljon kiltimpiä. Tämä sai kuitenkin aikaan sen, etten ole elämänkaareni aikana ystävystynyt helposti, vaikka olenkin hyvin sosiaalinen luonne. Olen alitajuisesti pitänyt varani, että oikeastaan aika harva ihminen on päässyt niin lähelle minua, että voisin sanoa tuntea ystävystyneeni.

Mutta sellaisia ihmisiä on kuitenkin tullut elämääni ja olen siitä onnellinen. Ystävyys on hieno asia ja sitä täytyy vaalia. Todellisen ystävän kanssa voi olla pitkiäkin aikoja, ettei olla yhteydessä, mutta ystävyys säilyy, koska siihen liittyy luottamusta ja aitoa välittämistä.

Uskon siihen, että jos ihminen tekee toiselle ihmiselle pyytteettömästi hyvää, se tulee myönteisesti tavalla tai toisella takaisin. Jos auttaa toista ihmistä, eikä odota siitä korvausta, se palkitaan. Olen pyrkinyt toteuttamaan tätä elämän filosofiaa.

Nyt olenkin huomannut, että ympärilläni on ihania ihmisiä; läheisiä, ystäviä, naapureita, jotka auttavat minua, jos tarvitsen sitä. Minulla on tunne, että voin myös luottaa siihen.

Mikä ihaninta toisen ihmisen auttamisesta saa itse suunnattomasti iloa.

VANHEMMUUS TÄYTYY ANSAITA

Olen miettinyt monessa eri elämänvaiheessani sitä, mitä vanhemmuus on? Silloin, kun itse haaveilin omista lapsista ja 30 -vuotiaana kävi selville, että äidiksi tuleminen on mahdotonta, ajatukseni vanhemmuudesta olivat hyvin sekavat. Mietin omaa lapsuuttani isovanhempieni kasvattina. Mitä se vaikutti minun elämäni kulkuun?

Nyt yli 50-vuotiaana olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuus on ansaittava. Isoäitini eli mammani oli minulle aito äiti. Hän huolehti minusta ja antoi rakkautta ja turvaa. Myöhemmin minä huolehdin hänestä. Olen tuntenut oman anoppini lähes 40 vuotta. Hän on lämmin ja hyvä ihminen. Hän on antanut minulle äidin rakkautta ja huomiota. Nyt minä puolestani huolehdin hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan mieheni kanssa.

Olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuus tai lapsista huolehtiminen voi olla yhtä hyvää, vaikka huolehtija ei olekaan biologinen vanhempi. Tärkeintä on, että lapsi saa riittävästi rakkautta, häntä kunnioitetaan omana itsenään ja hänelle annetaan turvaa. Mielestäni tämä tarkoittaa myös sitä, että aikuisen läsnäolot ja teot rakentavat kunnioitusta ja arvostusta lapselle aikuista kohtaan, on se biologinen vanhempi, isovanhempi tai sijais- tai adoptiovanhempi. Vanhemmuus ei ole itsestään selvyys, vaan se täytyy ansaita, se ei ole itsestään selvyys monestakin näkökulmasta katsottuna.

LENTOKONEET HERKISTIVÄT

Kauhajoen Nummijärven jäällä oli maaliskuun toisena viikonloppuna pienkoneiden kokoontuminen. Kuulun Suomen naislentäjien yhdistykseen 99´s ja meillä oli kokoontuminen lentotapahtuman yhteydessä. Minä lensin moottorikonetta 10 vuotta. Viimeisestä lennostani on jo vierähtänyt aikaa 10 vuotta. Kun kävelin järven jäälle siellä oli 50 lentokonetta, joista osa nousi ilmaan ja osa oli käynnissä jäällä. Kun kuuntelin ja katselin, minulle haikea mieli. Sydän paloi edelleen voimakkaasti lentämiselle. Voi olla, että joskus uudistankin lentolupakirjani.

Olen onnellinen siitä, että olen voinut harrastaa lentämistä. Muistan, miten jo pikkutyttönä katselin taivaalle ja, odotin näkeväni lentokoneen. Kesällä odotin lempisukulaistani, Erkkiä, joka lensi omaa konetta J3Piper Cubia. Kun hän tuli Kauhajoelle, hän lensi kotikyläni yllä ja vaaputti koneella tervehtien. Se oli merkki, että hänet saa hakea Lamminmaan lentokentältä.

Lentämisen palo säilyi. Nuorena kävin lentonäytöksissä, kiitos ihanien enojeni, jotka ottivat minut mukaansa.  Nuorena en uskonut, että lentäminen olisi mahdollista. Kunnes tuli Kauhajoelle lentoteoriakurssi, johon mieheni kanssa osallistuimme. Siitä se lähti. Hankimme molemmat moottorilentäjän lupakirjan ja harrastimme lentämistä Seinäjoen lentokentällä.

Olen monesti miettinyt, mikä lentämisessä oli parasta.  Ensimmäinen asia oli se, että minä ylitin itseni ja opin myös itsestäni paljon. Lentäminen on hyvin ohjeistettua. Siinä täytyy toimia sääntöjen mukaan. Lentämisessä täytyy ottaa luonnonvoimat huomioon; tuulen, auringon, jäätävyyden jne vaikutukset. Moottorikoneesta voi sammua ilmassa moottori. Silloin täytyy tehdä hallitusti pakkolasku. Lentämisessä on myös kuolema läsnä. Jotta selviää, täytyy keskittyä ja ottaa ohjeet kirjaimellisesti.

Minä tein lentokouluaikana harhalennon. Se oli mielettömän hieno ja kasvattava kokemus. Harhalennon ansioista minä opin itsestäni se, miten toimin kriisi- tai stressitilanteessa eli tilanteessa, joka on minulle uusi ja, joka on hyvin voimakkaita tunteita herättävä.

Minun piti lentää ensimmäinen yksin matkalento Seinäjoki-Kuoreveden Halli- Jyväskylä- Seinäjoki. Lentoani seurasi lennonopettajani Seinäjoelta käsin. Tämä tapahtui 10.8.1995. Muistan päivämäärän ikuisesti. Päivä oli hyvin tuulinen syksyinen sää, joka toi jännitystä matkaan. Minun piti lähestyä kentän pintaa Kuorevedellä, mutta ei tarvinnut laskeutua kentälle, koska siellä oli voimakas tuuli. Kun nousin takaisin ilmaan, otin koneen mittarista suunnan 18. Minun piti lentää Pohjoisen suuntaan. Jännitys teki sen, että en tajunnut ottavani kompassisuunnan 180 astetta, kun minun olisi pitänyt ottaa 018. Lähdin siis lähes 180 astetta väärään suuntaan. Ilmoitin radiolla Jyväskylän lennonjohtoon, että täällä tullaan.  Sitten huomasin, että kartan järvi oli paljon pienempi kuin alapuolellani oleva järvi on. Kerroin havaintoni radiolle lennonjohdolle. Ilmoitin näin, että olen eksynyt. Samalla hetkellä käynnistyi Etelä-Suomen pelastustoiminnot. Minä etäännyin koko ajan lennonjohdosta. Lennonjohto ei tiennyt minun henkistä tilaani. Näissä tilanteissa on pelko noussut joskus niin vahvaksi, että lentäjä on hypännyt koneesta pois ilman laskuvarjoa tai lamaantunut, jonka seurauksena kone on syöksynyt maahan. Minä opin itsestäni sen, että minun alitajuntani sanoo, että jos toimin ohjeiden ja sääntöjen mukaan, minä selviydyn. Näin myös tapahtui. Minä tein niin kuin radiossa minut käskettiin tekemään. Minä opettelin uusia asioita lentämisestä tämän harhalennon aikana. Minut ohjattiin Utin kentälle Lappeenrannan kupeeseen keskelle armeijan lennoston sotaharjoituksia.  Olin onnellinen. Minä selvisin hengissä. Seuraavaksi tuli mieleen se, että mitä toiset nyt ajattelevat, kun lensin harhaan eli "mokasin". Kun pääsin takaisin omaan lentokerhooni, vanhat lentäjät taputtivat harteille ja sanoivat, että "nyt sinä olet lentäjä". "On kahdenlaisia lentäjiä; niitä, jotka ovat eksyneet ja; niitä, jotka tulevat eksymään."

Nyt olen ymmärtänyt terapeuttiopintojeni yhteydessä, miten opettavaista on se, että " mokaa". "Mokaaminen " on aina mahdollisuus. Siinä ihminen kasvaa henkisesti vahvemmaksi ja oppii näkemään uusia näkökulmia.