MIKSI IHMISET EIVÄT OSAA ELÄÄ SOVUSSA?

Tämä tulee mieleeni monessa tilanteessa, kun kuuntelen ihmisiä. Monesti pahan mielen aiheuttaminen toiselle ihmiselle, oman reviirin puolustaminen jms käytös, on pienen ihmisen itsepuolustusta silloin, kun itsestä tuntuu pahalta tai toivoo elämältään, jotakin muuta kuin se on. Se on surullista epäsovun ylläpitäjän kannalta.  Meillä on vain yksi elämä ja elämän jokainen hetki on tärkeä. Monesti sairastuminen tai muu elämän katastrofi herättää ajattelemaan, mikä oikeasti on tärkeää.

Olen opiskellut aikuisiällä nimenomaan toisen ihmisen ymmärtämistä. Olen huomannut, että se on myös muuttanut minua ihmisenä. Nyt huomaan, miten tärkeää on miettiä hiljaa sisimmässä, että mikä on sellainen asia vaikkapa naapurin kanssa, mihin kannattaa ottaa kantaa. Minulla itselläni ei ole lapsia. Vuosia sitten naapurin lapset oikaisivat polkupyörällään meidän nurmikon yli. Ajoreitti oli niin vakio, että siihen tuli polku. Tällaisista asioista usein rakennetaan riitaa. Meille se ei merkinnyt mitään ja nyt nämä lapset ovat aikuisia ja ruoho on peittänyt lasten ajouran. Mitään peruuttamatonta ei siis silloin tapahtunut.  Reagointi pieniin joskus ärsyttäviin asioihin on siten oman pienuuden siirtämistä toiseen ihmiseen. Miten hyvä mieli siitä tuleekaan itselle, kun jokin asia ärsyttää, antaa ajan kulua ja asia häviää tai miten palkitsevaa on laskea 50:een ja hillitä itsensä.

KÄSITYÖTERAPIA LOPPUTYÖN LYHYTTEPAPEUTIN KOULUTUKSESSANI

Aika kuluu hurjan nopeasti. Ratkaisukeskeisen Lyhytterapeutti koulutukseni päättyy tämän vuoden marraskuussa. Minulla on meneillään teoriaopiskelun rinnalla harjoittelujakso.

Olen lähtenyt kirjoittamaan lopputyötäni, joka käsittelee Käsityöterapiaa. Minä itse olen intohimoinen käsinkutoja. Aina televisiota katsoessani, minä teen kudon jotakin. Talvella kudoin villausukkia. Nyt kudon villapeittoja. Joka kerta, kun otan kutimen käteeni, sieluuni virtaa rauha. Kun näen kätteni tulosta, se antaa minulle onnistumisen tunnetta. Näen valmiin tuotteen, näen kokonaisuuden, jonka minä itse olen saanut aikaan. Tämä tunne tuottaa mielihyvää. Käsityö on siten terapiaa kiireen keskellä parhaimmillaan.

Lopputyötäni varten olen etsinyt ihan tieteellistä perustetta sille, miten käsityön tekemisen avulla voidaan henkistä hyvinvointia kehittää. Olen innoissani aiheesta. Teen myöhemmin tänne blogiini tiivistelmän siitä, mitä havaintoja olen koonnut.

YSTÄVYYS

Olen miettinyt omaa elämänkaartani ja ystävien roolia siinä. Kun mietin lapsuuttani, todellisia ystäviä oli todella vähän. En ollut suosittu lapsien keskuudessa, koska olin erilainen; suuri kokoinen ja lihava. Lempinimeni oli läski kunnes rasva venyi varreksi. Lapsuudessani oli muutamia lapsia, joille erilaisuus ei merkinnyt mitään. Lisäksi muistan, että pojat olivat paljon kiltimpiä. Tämä sai kuitenkin aikaan sen, etten ole elämänkaareni aikana ystävystynyt helposti, vaikka olenkin hyvin sosiaalinen luonne. Olen alitajuisesti pitänyt varani, että oikeastaan aika harva ihminen on päässyt niin lähelle minua, että voisin sanoa tuntea ystävystyneeni.

Mutta sellaisia ihmisiä on kuitenkin tullut elämääni ja olen siitä onnellinen. Ystävyys on hieno asia ja sitä täytyy vaalia. Todellisen ystävän kanssa voi olla pitkiäkin aikoja, ettei olla yhteydessä, mutta ystävyys säilyy, koska siihen liittyy luottamusta ja aitoa välittämistä.

Uskon siihen, että jos ihminen tekee toiselle ihmiselle pyytteettömästi hyvää, se tulee myönteisesti tavalla tai toisella takaisin. Jos auttaa toista ihmistä, eikä odota siitä korvausta, se palkitaan. Olen pyrkinyt toteuttamaan tätä elämän filosofiaa.

Nyt olenkin huomannut, että ympärilläni on ihania ihmisiä; läheisiä, ystäviä, naapureita, jotka auttavat minua, jos tarvitsen sitä. Minulla on tunne, että voin myös luottaa siihen.

Mikä ihaninta toisen ihmisen auttamisesta saa itse suunnattomasti iloa.

VANHEMMUUS TÄYTYY ANSAITA

Olen miettinyt monessa eri elämänvaiheessani sitä, mitä vanhemmuus on? Silloin, kun itse haaveilin omista lapsista ja 30 -vuotiaana kävi selville, että äidiksi tuleminen on mahdotonta, ajatukseni vanhemmuudesta olivat hyvin sekavat. Mietin omaa lapsuuttani isovanhempieni kasvattina. Mitä se vaikutti minun elämäni kulkuun?

Nyt yli 50-vuotiaana olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuus on ansaittava. Isoäitini eli mammani oli minulle aito äiti. Hän huolehti minusta ja antoi rakkautta ja turvaa. Myöhemmin minä huolehdin hänestä. Olen tuntenut oman anoppini lähes 40 vuotta. Hän on lämmin ja hyvä ihminen. Hän on antanut minulle äidin rakkautta ja huomiota. Nyt minä puolestani huolehdin hänestä ja hänen hyvinvoinnistaan mieheni kanssa.

Olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuus tai lapsista huolehtiminen voi olla yhtä hyvää, vaikka huolehtija ei olekaan biologinen vanhempi. Tärkeintä on, että lapsi saa riittävästi rakkautta, häntä kunnioitetaan omana itsenään ja hänelle annetaan turvaa. Mielestäni tämä tarkoittaa myös sitä, että aikuisen läsnäolot ja teot rakentavat kunnioitusta ja arvostusta lapselle aikuista kohtaan, on se biologinen vanhempi, isovanhempi tai sijais- tai adoptiovanhempi. Vanhemmuus ei ole itsestään selvyys, vaan se täytyy ansaita, se ei ole itsestään selvyys monestakin näkökulmasta katsottuna.

LENTOKONEET HERKISTIVÄT

Kauhajoen Nummijärven jäällä oli maaliskuun toisena viikonloppuna pienkoneiden kokoontuminen. Kuulun Suomen naislentäjien yhdistykseen 99´s ja meillä oli kokoontuminen lentotapahtuman yhteydessä. Minä lensin moottorikonetta 10 vuotta. Viimeisestä lennostani on jo vierähtänyt aikaa 10 vuotta. Kun kävelin järven jäälle siellä oli 50 lentokonetta, joista osa nousi ilmaan ja osa oli käynnissä jäällä. Kun kuuntelin ja katselin, minulle haikea mieli. Sydän paloi edelleen voimakkaasti lentämiselle. Voi olla, että joskus uudistankin lentolupakirjani.

Olen onnellinen siitä, että olen voinut harrastaa lentämistä. Muistan, miten jo pikkutyttönä katselin taivaalle ja, odotin näkeväni lentokoneen. Kesällä odotin lempisukulaistani, Erkkiä, joka lensi omaa konetta J3Piper Cubia. Kun hän tuli Kauhajoelle, hän lensi kotikyläni yllä ja vaaputti koneella tervehtien. Se oli merkki, että hänet saa hakea Lamminmaan lentokentältä.

Lentämisen palo säilyi. Nuorena kävin lentonäytöksissä, kiitos ihanien enojeni, jotka ottivat minut mukaansa.  Nuorena en uskonut, että lentäminen olisi mahdollista. Kunnes tuli Kauhajoelle lentoteoriakurssi, johon mieheni kanssa osallistuimme. Siitä se lähti. Hankimme molemmat moottorilentäjän lupakirjan ja harrastimme lentämistä Seinäjoen lentokentällä.

Olen monesti miettinyt, mikä lentämisessä oli parasta.  Ensimmäinen asia oli se, että minä ylitin itseni ja opin myös itsestäni paljon. Lentäminen on hyvin ohjeistettua. Siinä täytyy toimia sääntöjen mukaan. Lentämisessä täytyy ottaa luonnonvoimat huomioon; tuulen, auringon, jäätävyyden jne vaikutukset. Moottorikoneesta voi sammua ilmassa moottori. Silloin täytyy tehdä hallitusti pakkolasku. Lentämisessä on myös kuolema läsnä. Jotta selviää, täytyy keskittyä ja ottaa ohjeet kirjaimellisesti.

Minä tein lentokouluaikana harhalennon. Se oli mielettömän hieno ja kasvattava kokemus. Harhalennon ansioista minä opin itsestäni se, miten toimin kriisi- tai stressitilanteessa eli tilanteessa, joka on minulle uusi ja, joka on hyvin voimakkaita tunteita herättävä.

Minun piti lentää ensimmäinen yksin matkalento Seinäjoki-Kuoreveden Halli- Jyväskylä- Seinäjoki. Lentoani seurasi lennonopettajani Seinäjoelta käsin. Tämä tapahtui 10.8.1995. Muistan päivämäärän ikuisesti. Päivä oli hyvin tuulinen syksyinen sää, joka toi jännitystä matkaan. Minun piti lähestyä kentän pintaa Kuorevedellä, mutta ei tarvinnut laskeutua kentälle, koska siellä oli voimakas tuuli. Kun nousin takaisin ilmaan, otin koneen mittarista suunnan 18. Minun piti lentää Pohjoisen suuntaan. Jännitys teki sen, että en tajunnut ottavani kompassisuunnan 180 astetta, kun minun olisi pitänyt ottaa 018. Lähdin siis lähes 180 astetta väärään suuntaan. Ilmoitin radiolla Jyväskylän lennonjohtoon, että täällä tullaan.  Sitten huomasin, että kartan järvi oli paljon pienempi kuin alapuolellani oleva järvi on. Kerroin havaintoni radiolle lennonjohdolle. Ilmoitin näin, että olen eksynyt. Samalla hetkellä käynnistyi Etelä-Suomen pelastustoiminnot. Minä etäännyin koko ajan lennonjohdosta. Lennonjohto ei tiennyt minun henkistä tilaani. Näissä tilanteissa on pelko noussut joskus niin vahvaksi, että lentäjä on hypännyt koneesta pois ilman laskuvarjoa tai lamaantunut, jonka seurauksena kone on syöksynyt maahan. Minä opin itsestäni sen, että minun alitajuntani sanoo, että jos toimin ohjeiden ja sääntöjen mukaan, minä selviydyn. Näin myös tapahtui. Minä tein niin kuin radiossa minut käskettiin tekemään. Minä opettelin uusia asioita lentämisestä tämän harhalennon aikana. Minut ohjattiin Utin kentälle Lappeenrannan kupeeseen keskelle armeijan lennoston sotaharjoituksia.  Olin onnellinen. Minä selvisin hengissä. Seuraavaksi tuli mieleen se, että mitä toiset nyt ajattelevat, kun lensin harhaan eli "mokasin". Kun pääsin takaisin omaan lentokerhooni, vanhat lentäjät taputtivat harteille ja sanoivat, että "nyt sinä olet lentäjä". "On kahdenlaisia lentäjiä; niitä, jotka ovat eksyneet ja; niitä, jotka tulevat eksymään."

Nyt olen ymmärtänyt terapeuttiopintojeni yhteydessä, miten opettavaista on se, että " mokaa". "Mokaaminen " on aina mahdollisuus. Siinä ihminen kasvaa henkisesti vahvemmaksi ja oppii näkemään uusia näkökulmia.

HYVINVOINTIA KÄSITYÖN AVULLA

Viime viikolla aloitin pienryhmän kanssa hyvinvointia kehittävän keskustelupiirin. Kaikki ovat käsityöharrastajia. Tavoitteena on ainakin aluksi kokoontua viisi kertaa. Ensimmäisellä kerralla jokaisella oli mukanaan itselleen rakas käsityö. Se oli joko itse tekemä tai sen oli tehnyt joku toinen ihminen. Jokainen kertoi ryhmän jäsenille mikä juuri siinä käsityössä on sellaista, mikä on tehnyt sen rakkaaksi. Siinä hetkessä tuli esille uskomattoman syviä asioita. Keskustelimme myös siitä, miksi käsitöiden tekeminen on terapeuttista. Mikä siinä tuottaa mielihyvää, hyvää oloa ja samalla edistää hyvinvointia.

Seuraavalla kokoontumiskerralla sukellamme näkökulmien vaihtamiseen. Jokaisella on mukanaan käsityö ja kädet käyvät keskustelun yhteydessä.

MITÄ KARAVAANARIHARRASTUS TUO HENKISELLE HYVINVOINNILLE?

Meidän vuorokaudessa on 24 tuntia, joista me nukumme 8 tuntia. Nukkuessamme meidän alitajunta tekee valtavasti työtä. Alitajunta varastoi meidän päivällä koetut ilot, surut, huolet, murheet ja onnentunteet. Kaikki tunteet ovat alitajunnassa sulassa sovussa. Jos ne tulevat unina tietoisuuteen, unissa on voinut yhdistyä mitä erikoisempia tunteita ja ajatuksia.

Olemme mieheni kanssa yrittäjä. Yrittäjällä on suuri vaara, että hän tekee työtä kaiken aikana hereillä ollessaan ja työ jatkuu alitajunnan työstämisenä unen aikana. Olen miettinyt, miten voin itse kehittää omaa hyvinvointiani. Ihminen tarvitsee vaihtelua ja erilaisia henkireikiä.

3 kesää sitten etsimme koirillemme uintipaikkaa. Mietimme jopa oman järvenrantatontin ja mökin hankintaa, jonne voisimme mennä rauhoittumaan ja koirillamme olisi vapaata aluetta juoksennella.  Kävimme katsomassa joitakin myytävissä olevia mökkejä, mutta kaikissa oli huono ranta ja toisaalta mietimme, että mökissä on aina paljon työtä. Meidän tavoite oli löytää keino rentoutua.

Me hankimme liikkuvan mökin, Euramobiilin eli matkailuauton. Matkailuauto on minikoti. Olemme nyt kahtena kesä liikkuneet osaksi työn vuoksi,  mutta myös vapaa-ajan vuoksi. Olen miettinyt sitä, että mikä karavaanielämässä on se henkistä hyvinvointia lisäävä tekijä.  Se on juuri sellaista elämää kuin mitä haluamme sen olevan. Voimme liikkua paikasta toiseen tai voimme olla yhdessä paikassa. Voimme nauttia luonnosta ja ulkoelämästä koirien kanssa. Voimme olla ihmisten keskellä tai korvessa. Koirat antavat oman nautinnon matkailuun. He näyttävät, miten ihanaa on, kun pääsee haistelemaan uusia paikkoja. He näyttävät, miten ihanaa on yhdessäolo. 

Karavaaniharrastuksen myötä olen oivaltanut, että miten vähän ihminen tarvitsee materiaa tai tilaa ollakseen onnellinen. Olen päässyt näkemään uusia hienoa paikkoja, tutustunut uusiin ihaniin ihmisiin, oppinut elämään yksinkertaisesti, nauttimaan myös siitä, että on ihanaa palata myös kotiin.

Henkinen hyvinvointi voi muodostua hyvin pienistä mielihyvää tuottavista asioista.  Tärkeintä on se, että haluaa etsiä itselleen sopivia asioita ja lähteä niitä pienen askelin toteuttamaan. Ihmisen täytyy nukkua ja mitä parempaa unen laatu on, sitä paremmin me voimme. Me tarvitsemme onnistumisen tunteita ja hyvänolon tunteita. Mistä niitä löydämme, sitä täytyy miettiä joka päivä. Jos illalla ennen nukahtamista miettii, mitä hyvää olen kokenut tänään, se jo tuo hyvän olon tunteen. Se vie eteenpäin henkisen hyvinvoinnin tiellä.